Lehdistötiedote

VLT katsoo Neitsyen silmään

24. elokuuta 2011

ESO:n VLT-teleskooppi on ottanut häkellyttävän kuvan kauniista, joskin omalaatuisesta galaksiparista, joka on saanut liikanimen The Eyes, silmät. Suurempi galakseista, NGC 4438, oli aiemmin spiraaligalaksi, mutta on vääristynyt pahasti törmäyksissä muiden galaksien kanssa viimeisten satojen miljoonien vuosien aikana. Tämä kuva on ensimmäinen, joka julkaistaan ESO:n kosmisten jalokivien ohjelmassa, jonka puitteissa ESO myöntää havaintoaikaa vartavasten PR-tarkoituksiin.

Silmät ovat noin 50 miljoonan valovuoden päässä Maasta Neitsyen tähtikuviossa (Virgo) ja toisistaan noin 100 tuhannen valovuoden etäisyydellä. Liikanimi tulee galaksiparin ytimien näennäisestä samankaltaisuudesta - kaksi valkoista ovaalia, jotka muistuttavat pimeässä hohtavaa silmäparia keskikokoisella teleskoopilla nähtynä.

Vaikkakin näiden kahden galaksin keskustat näyttävät samanlaisilta, niiden ulko-osat eivät voisi olla enemmän erilaiset. Oikealla alhaalla oleva galaksi, NGC 4435, on kompakti ja näyttää lähes puhtaalta kaasusta ja pölystä. Suuressa galaksissa ylhäällä vasemmalla, NGC 4438, sitä vastoin pimentävän pölyn vana on näkyvillä juuri sen ytimen alapuolella, nuoria tähtiä näkyy vasemmalla sen keskustasta ja kaasu ulottuu vähintään kuvan laidoille.

Kiihkeä prosessi on riistänyt NGC 4438:n sisällön: törmäys toisen galaksin kanssa. Tämä yhteenotto on vääristänyt galaksin spiraalirakenteen samoin kuin saattaa tapahtua Linnunradalle sen törmätessä naapuriinsa, Andromedan suureen galaksiin noin kolmen tai neljän miljardin vuoden kuluttua.

Syyllinen saattaa olla NGC 4435. Jotkut tähtitieteilijät uskovat, että NGC 4438:n kärsimä vahinko on seurausta näiden kahden galaksin ohittaessa toisensa noin 16 tuhannen valovuoden etäisyydeltä noin 100 miljoonaa vuotta sitten. Vaikka suurempi galaksi vahingoittui, pienempi kärsi huomattavan paljon enemmän törmäyksestä. Yhteenoton painovoima-aallot mitä ilmeisimmin repivät NGC 4438:n sisällön pois ja pienensivät NGC 4435:n massaa poistamalla suurimmman osan sen kaasusta ja pölystä.

Toinen vaihtoehto on, että elliptinen jättiläisgalaksi Messier 86, hieman kauempana Silmistä tämän kuvan ulkopuolella, olisi syyllinen NGC 4438:lle aiheutuneisiin vaurioihin. Hiljattain tehdyt havainnot ovat löytäneet ionisoituneen vetykaasun rihmoja näiden kahden suuren galaksin välillä, mikä viittaa siihen, että ne olisivat törmänneet menneisyydessä.

Elliptinen galaksi Messier 86 ja Silmät sijaitsevat Neitsyen joukossa, hyvin runsaslukuisessa galaksiryhmässä. Lähellä toisiaan olevat galaksit törmäävät suhteellisen säännöllisesti, joten ehkäpä NGC 4438 on kärsinyt kohtaamisissa sekä NGC 4435:n että Messier 86:n kanssa.

Tämä kuva on ensimmäinen, joka on tuotettu osana ESO:n kosmisten jalokivien ohjelmaa. Tämä on uusi hanke, jolla tuotetaan tähtitieteellisiä kuvia opetuksen ja PR-toiminnan tarpeisiin. Ohjelma hyödyntää havaintoaikaa sääolosuhteiden ollessa huonot tieteellisten havaintojen tekemiseen. Sen puitteissa otetaan kuvia mielenkiintoisista, salaperäisistä ja visuaalisesti viehättävistä kohteista. Aineisto on myös ammattitähtitieteilijöiden saatavilla ESO:n tiedearkistoissa.

Tässä tapauksessa, vaikkakin taivaalla oli hieman pilviä, ilmakehä oli poikkeuksellisen vakaa, mikä mahdollisti erittäin tarkkojen yksityiskohtien näkymisen tässä kuvassa, joka otettiin käyttäen VLT:n FORS2-havaintolaitetta [1]. Kuvassa käytettiin kahden eri suotimen läpi kulkenutta valoa: punaisen (värjätty punaiseksi) ja keltavihreän (värjätty siniseksi), joiden valotusajat olivat vastaavasti 1800 ja 1980 sekuntia.

Lisähuomiot

[1] FORS2 on VLT-teleskoopin näkyvän ja lähiultraviolettivalon laajan näkökentän ja matalan dispersion spektrograafi. Se sijaitsee VLT:n yksikköteleskoopissa numero 1.

Lisätietoa

ESO, Euroopan eteläinen observatorio, on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, sekä VISTA, maailman suurin kartoitusteleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 42-metristä optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Jari Kotilainen
Suomen ESO-keskus
Piikkiö, Finland
Puh.: +358 (0)2 333 8250
Sähköposti: jarkot@utu.fi

Richard Hook
ESO, La Silla, Paranal, E-ELT and Survey Telescopes Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Sähköposti: rhook@eso.org

Olivier R. Hainaut
ESO, Science Liaison, education and Public Outreach Department
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6752
Matkapuhelin: +49 151 2262 0554
Sähköposti: ohainaut@eso.org

Lars Lindberg Christensen
Head, ESO education and Public Outreach Department
Garching bei München, Germany
Puh.: +49-89-3200-6761
Matkapuhelin: +49-173-3872-621
Sähköposti: lars@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1131.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1131fi
Nimi:Eyes Galaxies, NGC 4435, NGC 4438
Tyyppi:Local Universe : Galaxy : Type : Interacting
Facility:Very Large Telescope
Instruments:FORS2

Kuvat

VLT katsoo suoraan Neitsyen silmiin
VLT katsoo suoraan Neitsyen silmiin
The Eyes in the constellation of Virgo
The Eyes in the constellation of Virgo
Englanniksi

Videot

Zooming in on The Eyes
Zooming in on The Eyes
Englanniksi