Lehdistötiedote

Orionin kätketty tulinauha

15. toukokuuta 2013

Tämä dramaattinen, uusi kuva Orionin tähdistön kosmisista pilvistä paljastaa taivaalliselta tulinauhalta näyttävän kohteen. Tämä oranssi hohde edustaa kylmän tähtienvälisen tomun hiukkasista tulevaa himmeää valoa, ihmissilmälle näkymättömillä pitkillä aallonpituuksilla. Sen havaitsi ESO:n hallinnoima APEX-teleskooppi (Atacama Pathfinder Experiment).

Kaasupilvet ja tähtienvälinen tomu ovat raaka-aineita, joista tähdet on tehty. Nämä pikkuruiset tomuhiukkaset estävät kuitenkin meitä näkemästä mitä on pilvien sisällä ja takana - ainakin näkyvän valon aallonpituuksilla - mikä tekee tähtienmuodostusprosessien havainnoinnin vaikeaksi.

Tästä syystä tähtitieteilijät tarvitsevat havaintolaitteita, jotka kykenevät näkemään muita valon aallonpituuksia. Alimillimetriaallonpituuksilla nämä tomuhiukkaset hohtavat valonkulun estämisen sijaan, sillä niiden lämpötila on muutamia kymmeniä asteita absoluuttisen nollapisteen yläpuolella [1]. Chajnantorin ylätasangolla Chilen Andeilla 5000 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva APEX-teleskooppi LABOCA-alimillimetriaallonpituuskameroineen on ihanteellinen työkalu tämänkaltaisia havaintoja varten.

Tämä vaikuttava, uusi kuva esittää vain osaa Orionin tähdistössä sijaitsevasta suuremmasta kokonaisuudesta, jota kutsutaan Orionin molekyylipilveksi. Tämä satoja valovuosia halkaisijaltaan oleva runsas kirkkaiden kaasusumujen, kuumien, nuorten tähtien ja kylmien tomupilvien sulatusuuni sijaitsee noin 1350 valovuoden etäisyydellä meistä. Kylmistä tomupilvistä säteilevä alimillimetriaallonpituuksien hohde näkyy tässä kuvassa oranssina. Se on sijoitettu tästä alueesta tavanomaisemmalla, näkyvällä valolla otetun kuvan päälle.

Kuvan oikeassa yläosassa sijaitseva suuri kirkas pilvi on tunnettu Orionin sumu, Messier 42. Se näkyy hyvin paljaalla silmällä hieman sumeana keskimmäisenä tähtenä Orionin miekassa. Orionin suuri kaasusumu on kirkkain osa valtavaa tähtien lastentarhaa, jossa uusia tähtiä syntyy. Se on Maata lähin merkittävä tähtienmuodostusalue.

Tomupilvet muodostavat kauniita rihmoja, levyjä ja kuplia painovoimaluhistumisten ja tähtituulien kaltaisten prosessien vaikutuksesta. Nämä tuulet ovat tähtien kaasukehistä virtaavia kaasuvirtoja, jotka ovat riittävän tehokkaita muokkaamaan ympäröiviä pilviä tässä näkyviksi monimutkaisiksi muodoiksi.

Tähtitieteilijät ovat käyttäneet näitä ja muita havaintoja APEX:ilta sekä kuvia ESA:n Herschel-avaruusobservatoriolta etsiessään tähtienmuodostuksen varhaisia vaiheita eli prototähtiä Orionin alueelta. He ovat tähän mennessä kyenneet tunnistamaan 15 kohdetta, jotka vaikuttavat paljon kirkkaammilta pitemmillä aallonpituuksilla kuin lyhyemmillä. Nämä vast'ikään löydetyt, harvinaiset kohteet ovat luultavasti nuorimpien milloinkaan löydettyjen prototähtien joukossa. Näin tähtitieteilijät ovat päässeet lähemmäs tähden muodostumisen alkuhetken havaitsemista.

Lisähuomiot

[1] Kuumemmat kohteet säteilevät suurimman osan säteilystään lyhyemmillä aallonpituuksilla ja viileämmät pitemmillä aallonpituuksilla. Esimerkiksi hyvin kuumat tähdet (pintalämpötila noin 20 000 Kelviniä) näyttävät sinisiltä ja viileämmät (pintalämpötila noin 3000 Kelviniä) näyttävät punaisilta. Tomupilvi, jonka lämpötila on vain kymmenen Kelviniä, säteilee eniten paljon pitemmillä, noin 0.3 millimetrin aallonpituuksilla. Kyseessä on aallonpituusalue, jolla APEX on hyvin herkkä.

Lisätietoa

Tämän alueen prototähtien tutkimusta käsitellään julkaisusarjassa Astrophysical Journal julkaistussa tutkimusjulkaisussa "A Herschel and APEX Census of the Reddest Sources in Orion: Searching for the Youngest Protostars", kirjoittajinaan A. Stutz et al.

Tähän kuvaan käytettyjä APEX-havainto-ohjelmia johtivat Thomas Stanke (ESO), Tom Megeath (University of Toledo, USA) ja Amelia Stutz (Tähtitieteen Max Planck -instituutti, Heidelberg, Saksa). APEX on Radiotähtitieteen Max-Planck -instituutin (MPIfR), Onsalan avaruusobservatorion (OSO) ja ESO:n yhteistyöhanke. Chajnantorissa sijaitsevan APEX:in hallinnointi on uskottu ESO:lle.

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 39-metrin kokoista optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
Tuorlan observatorio
Piikkiö, Finland
Puh.: +358 2 333 8981
Matkapuhelin: +358 44 967 2424
Sähköposti: rareko@utu.fi

Amelia Stutz
Max Planck Institute for Astronomy
Heidelberg, Germany
Puh.: +49 6221 528 412
Sähköposti: stutz@mpia.de

Thomas Stanke
ESO
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6116
Sähköposti: tstanke@eso.org

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1321.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1321fi
Nimi:Orion Molecular Cloud
Tyyppi:Milky Way : Nebula : Appearance : Dark
Facility:Atacama Pathfinder Experiment
Instruments:LABOCA
Science data:2013ApJ...767...36S

Kuvat

APEX-teleskoopin kuva tähtienmuodostuksesta Orionin sumussa
APEX-teleskoopin kuva tähtienmuodostuksesta Orionin sumussa
Orionin tähdistö esittäen uudessa APEX-teleskoopin kuvassa esiintyvää aluetta
Orionin tähdistö esittäen uudessa APEX-teleskoopin kuvassa esiintyvää aluetta
Laajan näkökentän näkymä heijastussumusta NGC 1999 Orionin tähdistössä
Laajan näkökentän näkymä heijastussumusta NGC 1999 Orionin tähdistössä

Videot

Zoomaten APEX-teleskoopin kuvaan osasta Orionin sumua
Zoomaten APEX-teleskoopin kuvaan osasta Orionin sumua
Tarkka silmäys APEX-teleskoopin kuvaan osasta Orionin sumua
Tarkka silmäys APEX-teleskoopin kuvaan osasta Orionin sumua