Betelgeuse ALMA:n nappaamana

Tämä oranssi läiskä näyttää läheisen Betelgeuse-tähden ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) näkemänä.  Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ALMA havaitsi tähden pintaa, ja tämän ensimmäisen yrityksen tuloksena on suuriresoluutioisin olemassa oleva kuva Betelgeusesta.

Betelgeuse on yksi suurimmista tällä hetkellä tunnetuista tähdistä – sen säteen ollessa millimetrijatkumon alueella noin 1400 kertaa suurempi kuin Auringon. Noin 600 valovuoden päässä Orionin tähdistössä tämä punainen ylijättiläinen palaa kirkkaasti, mikä ennustaa sille vain lyhyttä elinajanodotetta. Tähti on vain noin kahdeksan miljoonaa vuotta vanha, mutta jo supernovaksi tulon kynnyksellä. Kun se tapahtuu, tuloksena syntyvä räjähdys tulee näkymään Maasta käsin jopa kirkkaassa päivänvalossa.

Tähteä on havaittu monilla muilla aallonpituuksilla, etenkin näkyvän valon, infrapunan ja ultravioletin alueella. Käyttäen ESO:n VLT-teleskooppia (Very Large Telescope), tähtitieteilijät löysivät laajan, lähes Aurinkokuntamme kokoisen kaasupurkauksen. Tähtitieteilijät ovat myös löytäneet valtaisan kuplan, joka kiehuu Betelgeusen pinnalla. Nämä piirteet auttavat selittämään, miten tähti menettää kaasua ja pölyä uskomattomalla nopeudella (eso0927, eso1121). Tässä kuvassa ALMA havaitsee alimillimetrialueen aallonpituuksilla Betelgeusen alemman kromosfäärin kuumaa kaasua, missä paikallisesti korkeammat lämpötilat selittävät miksi se ei ole symmetrinen. Tieteellisesti ALMA voi auttaa meitä ymmärtämään näiden kuumien, leimuavien tähtien laajennettuja ilmakehiä.

Linkit:

Oikeudet:

ALMA (ESO/NAOJ/NRAO)/E. O’Gorman/P. Kervella

Kuvasta

Tunnistus:potw1726a
Kieli:fi
Tyyppi:Havainto
Julkaisupäivä:26. kesäkuuta 2017 6:00
Koko:4000 x 4000 px

Kohteesta

Nimi:Betelgeuse
Tyyppi:Milky Way : Star : Evolutionary Stage : Red Supergiant
Etäisyys:600 valovuotta
Constellation:Orion

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
743,0 KB
Kokoruudun JPEG
49,1 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
59,3 KB
1280x1024
78,8 KB
1600x1200
105,2 KB
1920x1200
133,4 KB
2048x1536
158,3 KB

Koordinaatit

Position (RA):5 55 10.31
Position (Dec):7° 24' 25.43"
Field of view:0.02 x 0.02 arcminutes
Suuntaus:Pohjoinen on -0.0° vasen pystysuuntaan nähden

Värit ja suotimet

KaistaAallonpituusTeleskooppi
Millimetri
338 GHz
890 μmAtacama Large Millimeter/submillimeter Array
Band 7