eso1704fi — Organisaatiotiedote

Sopimuksia solmittu ELT-teleskoopin peileistä ja antureista

18. tammikuuta 2017

ESO:n päämajassa tänään pidetyssä seremoniassa allekirjoitettiin neljä sopimusta ESO:n rakenteilla olevan ELT-teleskoopin (Extremely Large Telescope) komponenteista. Nämä ovat: teleskoopin jättimäisten sekundääri- ja tertiääripeilien valaminen, joka myönnettiin SCHOTT:ille; näitä kahta peiliä kannattelevien peilikennojen tuotanto, joka myönnettiin SENER-ryhmälle; ja ELT:n valtavan segmentoidun pääpeilin kontrollijärjestelmän elintärkeän osan muodostavien reuna-antureiden tuotanto, joka myönnettiin FAMES-konsortiolle. Sekundääripeili on suurin milloinkaan teleskooppiin asennettu ja kaikkien aikojen suurin kupera peili.

Maailman suurimman optisen ja lähi-infrapuna-alueen teleskoopin, 39-metrisen ELT:n rakennustyöt etenevät. Jättiläisteleskoopissa on monimutkainen viiden peilin optinen järjestelmä, jota ei ole milloinkaan käytetty ennen ja joka vaatii nykyaikaisen teknologian rajoja koettelevia optisia ja mekaanisia elementtejä.

ESO:n pääjohtaja Tim de Zeeuw sekä kolmen, ESO:n jäsenmaissa toimivan teollisuusalihankkijan edustajat allekirjoittivat juuri näistä haastavista teleskooppikomponenteista usean valmistussopimukset.

Seremonian aluksi Tim de Zeeuw sanoi: " Minulle on suuri ilo allekirjoittaa nämä neljä sopimusta tänään, kukin ELT:n mullistavan optisen järjestelmän ytimessä olevia kehittyneitä komponentteja varten. Ne alleviivaavat tämän jättiläisteleskoopin rakennustöiden etenemistä täydellä vauhdilla — tavoitteena saada ensivalo vuonna 2024. Me ESO:ssa odotamme innolla yhteistyötä SCHOTT:in, SENER:in ja FAMES:in kanssa, jotka ovat kolme johtavaa teollisuusyhteistyökumppania jäsenmaistamme."

Kaksi ensimmäistä sopimusta allekirjoitti SCHOTT:in varatoimitusjohtaja Christoph Fark. Ne käsittävät ELT:n suurimpien yksittäisten peilien, 4.2-metrin sekundääri- ja 3.8-metrin tertiääripeilin valamisen, käyttäen SCHOTT:in vähäisen lämpölaajenemisen keraamista Zerodur©-materiaalia [1].

Korkealla 39-metrin pääpeilin yläpuolella ylösalaisin teleskooppirakenteen päällä roikkkuva sekundääripeili on suurin milloinkaan teleskooppiin asennettu ja kaikkien aikojen suurin kupera peili [2]. Kovera tertiääripeili on myös epätavallinen piirre teleskoopissa [3]. ELT:n sekundääri- ja tertiääripeilit kilpailevat koollaan monien nykyaikaisten tutkimusteleskooppien pääpeilien kanssa ja painavat 3.5 ja 3.2 tonnia [4]. Sekundääripeili toimitetaan vuoden 2018 loppuun mennessä ja tertiääri heinäkuuhun 2019 mennessä.

Kolmannen sopimuksen allekirjoitti SENER-ryhmän avaruusosaston johtaja Diego Rodríguez. Se käsittää ELT:n sekundääri- ja tertiääripeilien pitkälle kehitettyjen tukikennojen tuotannon ja niihin liittyvän monimutkaisen aktiivisen optiikan järjestelmän, joka varmistaa, että nämä massiiviset, mutta joustavat, peilit pitävät asianmukaisen muotonsa ja ovat teleskoopissa oikeassa asennossa. Suurta tarkkuutta vaaditaan, jotta telekooppi saa aikaan parhaan mahdollisen kuvanlaadun [5].

Neljännen sopimuksen allekirjoittivat toimitusjohtaja Didier Rozière (FAMES, Fogale) ja toimitusjohtaja Martin Sellen (FAMES, Micro-Epsilon) Fogalen ja Micro-Epsilonin muodostaman FAMES-konsortion puolesta. Sopimus kattaa kaikkiaan 4608 reuna-anturin valmistamisen ELT:n pääpeilin 798 kuusikulmaista palaa varten [6].

Nämä anturit ovat kaikkein tarkimmat milloinkaan teleskoopissa käytetyt ja voivat itata suhteellisia sijainteja muutaman nanometrin tarkkuudella. Ne muodostavat perustavanlaatuisen osan hyvin monimutkaisesta järjestelmästä, joka tarkkailee jatkuvasti ELT:n pääpeilin palojen suhteellisia sijainteja naapureihinsa nähden ja joiden ansiosta palat voivat toimia yhdessä muodostaen täydellisen kuvantamisjärjestelmän. Kyseessä ei ole suuri haaste vain valmistaa anturit tarvittavalla tarkkuudella, mutta myös tuottaa ne riittävän nopeasti, että tuhansia voidaan toimittaa riittävän lyhyellä aikavälillä.

Allekirjoitusseremoniaan osallistui lisäksi muuta ESO:n ja osallisten yritysten johtohenkilöstöä. Monia jättiläisteleskoopin optisia ja mekaanisia komponentteja valmistavien sopimusosapuolten edustajille tämä oli erinomainen tilaisuus tutustua toisiinsa epävirallisesti heidän alkaessaan auttaa maailman suurimman tähtitaivasta havainnoivan silmän luomisessa.

Lisähuomiot

[1] Zerodur kehitettiin alunperin tähtitieteellisiä teleskooppeja varten 1960-luvun lopulla. Siinä ei tapahdu lähes lainkaan lämpölaajenemista, mistä syystä jopa suurten lämpötilavaihteluiden tapahtuessa materiaali ei laajene. Kemiallisesti materiaali on hyvin kestävä ja voidaan hioa hyvin suurella tarkkuudella. Varsinainen heijastava pinta, joka on tehty alumiinista tai hopeasta, höyrystetään tavanomaisesti äärimmäisen sileälle pinnalle hieman ennen kuin teleskooppi otetaan käyttöön. Monet hyvin tunnetut teleskoopit, joissa on Zerodur-peilit, ovat toimineet luotettavasti vuosikymmeniä. Niihin sisältyy esimerkiksi ESO:n VLT-teleskooppi Chilessä.

[2] Koska kyseessä on hyvin kupera asfäärinen peili, sekundäärin valmistaminen on huomattava haaste ja tuloksena on todella merkittävä esimerkki tarkkuusoptiikan insinööritaidosta. Monien muiden ELT:n elementtien tapaan se on todella ensimmäinen tällä teknologian alalla. Sekundääripeilin ja sen kannatinjärjestelmän kokonaispaino on 12 tonnia ja koska se roikkuu pääpeilin yläpuolella, vaaditaan suurta huolellisuutta estämään peilin putoaminen!

[3] Useimmat tällä hetkellä toimivat suuret teleskoopit, VLT sekä NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskooppi mukaanlukien, käyttävät vain kahta kaarevaa peiliä kuvan muodostukseen. Näissä tapauksissa kolmatta, tyypillisesti pientä ja tasaista peiliä käytetään joskus ohjaamaan valo sopivaan fokukseen. ELT:ssä tertiäärissäkin on kaareva pinta. Kolmen peilin käytöllä tuotetaan parempi kuvanlaatu suuremmalla kuva-alalla kuin olisi mahdollista kahden peilin kokoonpanolla.

[4] Sekundääripeilin hiomisen sopimus on jo myönnetty.

[5] M2- ja M3-kennot ovat, peilit mukaanlukien yli 6.5 metriä leveä ja lähes 12 tonnia painava monimutkainen mekanismi. Niiden suuren tarkkuuden kuusijalkainen kohdistus- ja seurantavalmius toimii joidenkin kymmenien mikrometrien absoluuttisella tarkkuudella. Kennot kompensoivat myös peilin pinnan vääristymiä kymmenien nanometrien tarkkuudella kierteisiä valjaita ja sivuttaistukia käyttävän kekseliään ratkaisun kautta.

[6] Tällä hetkellä 3288 on tilattu varmasti (ELT:n ykkösvaihetta varten) ja lisäksi tulee 1320 ELT:n kakkosvaiheeseen, joten kokonaismäärä on 4608.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 16 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on yksi maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, ALMA-teleskoopin pääyhteistyökumppaneista. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista E-ELT -teleskooppia (European Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
Tuorlan observatorio
Piikkiö, Finland
Sähköposti: rareko@utu.fi

Pasi Nurmi
Tuorlan observatorio
Piikkiö, Finland
Matkapuhelin: +358 440 121 971

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1704.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1704fi
Nimi:Extremely Large Telescope
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory : Telescope
Facility:Extremely Large Telescope

Kuvat

The optical system of the ELT showing the location of the mirrors
The optical system of the ELT showing the location of the mirrors
Englanniksi
Signatures for contracts with SCHOTT for the ELT M2 and M3 mirror blanks
Signatures for contracts with SCHOTT for the ELT M2 and M3 mirror blanks
Englanniksi
Signature of contract with SENER for the ELT's M2 and M3 mirror cells
Signature of contract with SENER for the ELT's M2 and M3 mirror cells
Englanniksi
Signature of contract with FAMES consortium for ELT primary mirror edge sensors
Signature of contract with FAMES consortium for ELT primary mirror edge sensors
Englanniksi
Signature ceremony for contracts for casting ELT's M2 and M3 mirrors
Signature ceremony for contracts for casting ELT's M2 and M3 mirrors
Englanniksi
Contract ceremony for the ELT's M2 and M3 mirror cells
Contract ceremony for the ELT's M2 and M3 mirror cells
Englanniksi
Contract ceremony for the ELT's M1 edge sensors
Contract ceremony for the ELT's M1 edge sensors
Englanniksi
Participants in the ELT contract signature ceremony at ESO Headquarters
Participants in the ELT contract signature ceremony at ESO Headquarters
Englanniksi
The optical system of the ELT showing the location of the mirrors
The optical system of the ELT showing the location of the mirrors
Englanniksi

Videot

ESOcast 93 Light: Kick-off for Mirrors and Sensors for Biggest Eye on the Sky (4K UHD)
ESOcast 93 Light: Kick-off for Mirrors and Sensors for Biggest Eye on the Sky (4K UHD)
Englanniksi

Katso myös