Viikon kuva

9. heinäkuuta 2018: Tämä valokuvakollaasi näyttää tutun kosmisen kohteen, Kuun, hyvin epätavallisella tavalla. ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek nappasi tämän kuvasarjan ollessaan vierailulla ESO:n korkealla sijaitsevalla Paranalin observatoriolla Chilessä, missä taivas on huomattavan kirkas. Hän näpsytteli kuvia tyrmäävän verenpunaisesta kuunlaskusta viiden sekunnin välein, katsoen, kun Kuu vajosi pimeän taivaan halki ennen kuin se lopulta katosi horisontin alapuolelle (ruudut ovat aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas). Näiden kuvien silmiinpistävä punainen väri johtuu ilmakehässä tapahtuvasta taittumisilmiöstä. Kun Kuu lähestyy horisonttia, sen heijastaman valon täytyy kulkea yhä pitempi matka ilmakehän halki ennen saapumistaan meidän silmiimme, mikä tarkoittaa sitä, että valon sironnasta tulee yhä merkittävämpää – toisin sanoen; valon täytyy läpäistä yhä enemmän ilmaa, jolloin yhä enemmän valoa sirottuu. Kaikista näkyvän valon väreistä Maan ilmakehä sirottaa ja taittaa punaista valoa kaikkein vähiten, johtuen sen pitkästä aallonpituudesta, jonka vuoksi auringon- ja kuunlaskut saavat tyypillisen oranssinpunaisen hehkunsa. Värin ohella toinen huomioitava piirre tässä kuvassa on selvä aaltoilu – Kuu näyttää ...

2. heinäkuuta 2018: Tämä ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) kuva näyttää MWC 758:n, aikuisuutta lähestyvän nuoren tähden, jota ympäröivät kuhmuiset, epäsäännölliset kosmisen pölyn renkaat, joista tässä nähdään kolme. Poikkeuksellisesti nämä renkaat ovat ellipsin muotoisia eivätkä täydellisen pyöreitä – tehden tästä ALMA:n ensimmäisen havainnon luonnollisesti elliptisestä protoplanetaarisesta kiekosta! Ulompi ja sisempi rengas sisältävät kumpikin yhden erityisen kirkkaan möykyn, jotka näkyvät keltaisina kaarina. Niiden lisäksi pölyn sisälle näyttäisi piirtyvän spiraalihaaroja, ja sen ytimessä olevan pölytön onkalo, joka on hieman sen keskustasta sivussa. Nämä kaikki ovat ilmiöitä, jotka viittaavat näkymättömien planeettojen läsnäoloon. Kun planeetat muodostuvat, ne vuorovaikuttavat painovoiman kautta kiekon kanssa ja luovat erilaisia paljastavia piirteitä ja rakenteita. Tähtitieteilijät voivat siis havaita MWC 758:n kaltaista järjestelmää ja päätellä ei pelkästään mahdollisten piilossa olevien planeettojen olemassaolon, mutta myös arvioida niiden massat, sijainnit ja kiertoradat. Tämä on mainio esimerkki ALMA:n kyvystä löytää planeettoja. Observatorion käyttö tällaisten pölyisten kiekkojen tutkimiseen antaa tiedemiehille mahdollisuuden tutkia planeettojen muodostumisen ensimmäisiä vaiheita heidän ...

25. kesäkuuta 2018: Marsin ja Jupiterin välissä sijaitseva donitsinmuotoinen asteroidivyöhyke on ahdettu täyteen kivisiä kappaleita ja jätettä. Huolimatta sen pirstaloituneesta ja murskemaisesta olomuodosta, vyön sisältämä kokonaismassa on huomattava – noin neljä prosenttia Kuun kokonaismassasta! Kaksi kappaletta sisältää suurimman osan tästä massasta: Ceres, kääpiöplaneetta, jonka arvioidaan sisältävän jopa kolmasosan vyön massasta, ja asteroidi Vesta, joka sisältää siitä noin yhdeksän prosenttia. Tässä kuvassa näkyy Vesta. Vestaa havaittiin äskettäin ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) SPHERE/ZIMPOL-havaintolaitteella – SPHERE:n kuva näkyy vasemmalla, ja vertailun vuoksi oikealla on synteettinen näkymä, joka on tuotettu avaruudesta käsin hankitulla havaintoaineistolla. SPHERE (Spectro-Polarimetric High-contrast Exoplanet REsearch instrument) on tehokas planeettoja etsivä ja niitä suoraan kuvaava havaintolaite. ZIMPOL on yksi sen alijärjestelmistä: erikoistunut kamera, joka sopii täydellisesti erittäin terävien kuvien ottamiseen pienistä kohteista – kuten Vestasta. Synteettinen kuva tuotettiin käyttäen avaruusluotaimille kehitettyä työkalua nimeltä OASIS. OASIS, joka käytti NASA:n Dawn-luotaimen (joka tuotti 14 kuukauden pituisen Vestan kartoituksen vuosina 2011 ja 2012) kuviin perustuvaa kolmiulotteista ...

18. kesäkuuta 2018: Tässä loisteliaassa otoksessa Pohjois-Chilestä, välittömästi tunnistettavissa oleva, mahtava Orionin tähdistö tähyilee kävelysiltaa, joka yhdistää ESO:n 3.6 metrin teleskooppia ja nyt jo käytöstä poistettua Coudé Auxiliary Telescope -teleskooppia, jotka kumpikin sijaitsevat ESO:n La Sillan observatoriolla. Lähemmin tarkasteltuna tämä pitkän valotusajan kuva, jonka on ottanut ESO:n Valokuvalähettiläs Yuri Beletsky, paljastaa useita mielenkiintoisia piirteitä – niihin sisältyy valovana, jonka on piirtänyt teleskoopin kuvun takaa kulkeva keinotekoinen satelliitti (kuvassa oikealla). Barnardin silmukka, supernovan jäänteeksi otaksuttu heikko emissiosumu, näkyy heikkona punertavana kaarena, joka ympäröi kirkasta Orionin sumua. Aivan kävelysillan suuntaisesti juuri sen alla näkyy tähtitaivaan halki poimuilevia Linnunradan tummia pölyvanoja. ESO:n 3.6 metrin teleskooppi on varustettu HARPS-havaintolaitteella (High Accuracy Radial velocity Planet Searcher), joka on yksi tarkimmista ja tuotteliaimmista planeetanmetsästäjistä koko tähtitieteen historiassa.

11. kesäkuuta 2018: Monet teleskoopit muodostuvat useista peileistä tai antenneista yhden ainoan sijaan. ESO:n VLT-teleskooppi (Very Large Telescope), joka sijaitsee ESO:n Paranalin observatoriolla Chilessä, on oiva esimerkki tästä. VLT muodostuu neljästä pääteleskoopista ja neljästä pienemmästä, liikuteltavasta aputeleskoopista – yhteensä siis kahdeksasta yksittäisestä rakennusosasta. Se jää kuitenkin pieneksi ALMA-antennijärjestelmän rinnalla, joka sijaitsee Chilen Andien Chajnantorin ylätasangolla ja muodostuu huikeasti 66 antennista! Jopa yksittäiset ALMA:n antennit ovat vaikuttavan kokoisia. Chajnantorin ylätasanko sijaitsee 5000 metrin korkeudessa ja sen operaatioiden tukikeskus (Operations Support Facility, OSF) sijaitsee (edelleen huomattavan korkealla) 2900 metrin korkeudessa. Koska antenneja ei rakennettu ylätasangolla, vaadittiin jokaisen laitteiston muodostavan antennin kuljettamiseksi OSF:ltä Chajnantorille aivan uudenlainen menetelmä. Tervetuloa Otto ja Lore! Otto ja Lore, jotka on suunniteltu ja rakennettu juuri kyseiseen tarkoitukseen, ovat kahden ALMA:n kuljetuslaitteen nimet – ne ovat kaksi kuvassa näkyvää keltaista ajoneuvoa. Kaksikon ominaisuudet ovat vaikuttavat; 20 metriä pitkät, 10 metriä leveät ja 28 rengasta käsittävät koneet on rakennettu ei pelkästään selviämään Atacaman ...

4. kesäkuuta 2018: ESO:n La Sillan obsevatorio Chilessä on väistämättömän valokuvauksellinen mistä tahansa kulmasta – kuten myös tällaisesta epätavallisesta ja luovasta perspektiivistä! Tämän ainutlaatuisen panoraamanäkymän otti ESO:n Valokuvalähettiläs Petr Horálek. "Mietin, olisiko mahdollista vangita maailmankaikkeuden mystiset värit ilman monimutkaisia välineitä," hän selitti, lisäten, että häntä alun perin innoitti yksi Christopher Nolanin Insterstellar-elokuvaa varten julkaistuista julisteista. "La Sillalla voi todellakin kokea – ja ikuistaa – tähtienvälisiä (engl. interstellar) hetkiä!" Petr selvästikin onnistui kuvatessaan maailmankaikkeutta koko kauneudessaan. Linnunradan majesteettinen nauha halkoo loimuten taivasta, luoden kosmisen sillan kahden La Sillalla sijaitsevan teleskoopin välille: ESO:n 3.6 metrin teleskooppi (vasemmalla) ja SEST (Swedish-ESO alimillimetrin alueen teleskooppi, oikealla). Suuri ja Pieni Magellanin Pilvi – lähigalaksien kaksikko – on kuvattu yhdessä löytyessään galaktisen tason yläpuolelta kuvan oikeasta yläkulmasta. Kirkas punainen läiskä ruudun keskellä on kaunis Gumin emissiosumu (Gum Nebula), ja erityisen kirkas piste alhaalla vasemmalla on planeetta Jupiter.

28. toukokuuta 2018: Tämä ESO:n Viikon kuva näyttää NGC 5643 -nimisen galaksin keskustan. Kyseinen galaksi sijaitsee 55 miljoonan valovuoden päässä Maasta Suden (Lupus) tähdistössä, ja se tunnetaan niin sanottuna Seyfertin galaksina. Seyfertin galaksien keskukset ovat erittäin kirkkaita – niiden arvellaan saavan voimansa aineesta, joka kertyy galaksin sisällä piileksivään supermassiiviseen mustaan aukkoon – mutta pölystä ja galaksien välisestä aineesta muodostuneet pilvet saattavat myös hämärtää ja peittää keskuksen näkyvistä. Tämän vuoksi Seyfertin galaksin aktiivisen keskuksen havaitseminen voi olla vaikeaa. NGC 5643 antaa ylimääräisen haasteen; se nähdään suuressa kallistuskulmassa, minkä vuoksi sen sisäisen toiminnan näkeminen on vielä mutkikkaampaa. Tästä huolimatta tutkijat ovat käyttäneet ALMA-laitteistoa (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) yhdessä ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) MUSE-havaintolaitteen (Multi Unit Spectroscopic Explorer) arkistoidun havaintoaineiston kanssa ja paljastaneet NGC 5643:stä tämän näkymän, joka on täydellinen näyttäessään energeettisen, virtaavan ionisoidun kaasun vuotamassa avaruuteen. Kyseessä olevat vaikuttavat virtaukset levittäytyvät galaksin kummallekin puolelle ja aiheutuvat NGC 5643:n ytimen supermassiivisen mustan aukon kertymäkiekosta pois ...

21. toukokuuta 2018: Kaksi spiraaligalaksia on lukkiutunut lumoavaan, kieppuvaan tanssiin tässä ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) VIMOS-havaintolaitteen kuvassa. Kaksi vuorovaikuttavaa galaksia — NGC 5426 ja NGC 5427 — muodostavat kiehtovan tähtitieteellisen kohteen nimeltä Arp 271, joka on kohteena tässä kuvassa, viimeisessä VIMOS:in ottamassa ennen sen poistamista käytöstä 24. maaliskuuta 2018. VIMOS – tai aukikirjoitettuna VIsible Multi-Object Spectrograph – oli toiminnassa VLT:lla vaikuttavat 16 vuotta. Sinä aikana se auttoi tiedemiehiä paljastamaan massiivisten galaksien elämien villin alun, havaitsemaan hämmästyttävää kolmoisgalaksien vuorovaikutusta, ja tutkimaan syviä kosmisia kysymyksiä, kuten miten maailmankaikkeuden massiivisimmista galakseista tuli niin suuria. Yksittäisiin kohteisiin keskittymisen sijaan VIMOS kykeni hankkimaan yksityiskohtaista tietoa yhtä aikaa sadoista galakseista. Tämä herkkä instrumentti keräsi kymmenien tuhansien galaksien spektrejä kautta maailmankaikkeuden, näyttäen miten ne muodostuivat, kasvoivat ja kehittyivät. Tässä näkymässä Arp 271 rajautuu kaukaisten galaksien muodostamaa taustaa vasten, ja sinertävän kaasun, pölyn ja nuorien tähtien kiehkuroita nähdään ojentuvan galaksien välisen avaruuden yli – tuloksena niiden yhteisestä painovoimavuorovaikutuksesta. Kuten useat ...

14. toukokuuta 2018: Tuikkivat tähdet ovat paljon kiinnostavampia runoilijoista ja romantikoista kuin tähtitieteilijöistä. Myös ESO:n maailmanluokan teleskooppilaivaston kodin, Chilen, yläpuolella olevissa lähes täydellisissä havainto-olosuhteissa Maan ilmakehän turbulenssi saa tähdet tuikkimaan, sumentaen näkymämme yötaivaalle. Nämä neljä lasersädettä on suunniteltu erityisesti taistelemaan kyseistä turbulenssia vastaan. Voimakkaat oranssit säteet, jotka ovat pääosassa tässä kuvassa, tulevat "4 Laser Guide Star Facility":stä (neljän laserin ohjaustähtijärjestelmästä), huippuluokan osasta ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) adaptiivisen optiikan järjestelmää. Jokainen säde on noin 4000 kertaa voimakkaampi kuin tavallinen laserpointteri! Kaikki neljä sädettä luovat keinotekoisen ohjaustähden virittämällä natriumatomeja korkealla Maan yläilmakehässä ja saaden ne hohtamaan. Luomalla keinotekoisia ohjaustähtiä tähtitieteilijät voivat mitata ja korjata ilmakehän aiheuttaman vääristymän, sovittaen ja kalibroiden havaintovälineensä säädöt mahdollisimman tarkoiksi juuri kyseiselle taivaan osalle. Tämä tuottaa VLT:n kristallinkirkkaan näkymän kosmokseen, jotta se voi kuvata maailmankaikkeuden ihmeitä hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Tämän uskomattoman otoksen otti VLT:n yli lentänyttä minihelikopteria käyttäen ESO:n valokuvalähettiläs Gerhard Hüdepohl.

7. toukokuuta 2018: Tähtitieteellisesti epätodennäköinen yhteensattuma tapahtui, kun tähti räjähti novaksi Supernova -planetaarion ja vierailijakeskuksen yläpuolella alle viikko sen avajaisten jälkeen. ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek kuvasi kääpiönova V392 Persein 2. toukokuuta 2018. Kuvassa on laajakulmakuva iltataivaasta ESO:n Supernovan yllä lännen ja luoteen suunnalla. Novan sijainti ESO:n Supernovan yllä on merkitty laajaan kuvaan sijoitetun pienemmän, samalla kameralla, mutta eri linssiä käyttämällä otetun, alueesta zoomatun näkymän näyttävän kuvan avulla. Tässä kuvassa nova on helppo tunnistaa sen tyypillisen oranssin värin ansiosta. Kääpiönova syntyy, kun valkoinen kääpiötähti alkaa kerätä ainetta pienimassaisesta kaksoiskumppanistaan. Kiekon aine puristuu kasaan, kun se siirtyy valkoisen kääpiön pinnalle, jossa se sitten kuumenee, ja syttyy voimakkaassa ja kirkkaassa räjähdyksessä. V392 Persei -novan tapaus on itse asiassa paljon harvinaisempi ja kirkkaampi tapahtuma. Kääpiönovien havaintohistoriasta löytyy vain yksi tapaus, missä tähti on muuttunut täysimittaiseksi ja paljon kirkkaammaksi novaksi. Tapaus oli V1213 Centauri vuonna 2009, ja nyt tunnemme toisen vastaavanlaisen tapahtuman, V392 Persein. Kuva on symbolinen, koska ...

30. huhtikuuta 2018: Pahanilkinen hymy ilmestyy tähtimeren keskelle tässä kuvassa, joka on pieni osa valtavaa miljardien pikselien värimosaiikkia Linnunradan keskustasta. Mosaiikki, joka koostuu tuhansista uskomattoman yksityiskohtaisista ESO:n VISTA-teleskoopin (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy) ottamista kuvista, paljastaa Linnunradan sydämen tähdistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. VISTA valittiin sen äärimmäisen herkän infrapunakameran ansiosta, joka voi nähdä lähes kaiken sen pölyn läpi, joka estää näkymämme galaksin keskustaan. Tässä kuvassa näemme paksun läiskän kaasua ja pölyä; sumun, jonka läpi edes VISTA:n kamerat eivät pysty näkemään. Laguunisumun (joka ei näy kuvassa) lähellä sijaitseva sumu näyttää iskevän silmää samalla pahantahtoisesti peittäen taustalla olevista tähdistä tulevan valon. Täysikokoinen kuva sisältää lähes yhdeksän miljardia pikseliä ja kuuluu Via Lactea -kartoituksen "Vista Variables" -joukkoon (VVV). VVV on projekti, jonka tarkoituksena on kuvata Linnunradan keskuspullistumaa ja kiekkoa lähi-infrapunan aallonpituuksilla. Värimosaiikin luomiseksi yhdistettiin saumattomasti kolmella eri aallonpituudella otettuja kuvia. Täysikokoista, zoomattavissa olevaa kuvaa voi tutkia Internetissä.

23. huhtikuuta 2018: Tämä epätavallinen kuva esittää kolmea ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä sijaitsevaa teleskooppia – vasemmalla MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppi, kaukana sen takana seisova ESO:n 3.6 metrin teleskooppi, ja oikealla tanskalainen 1.54 metrin teleskooppi, joka näyttää väijyvän seuralaistensa yllä kuvan etuosassa. Tämä on tietenkin erittäin vääristynyt kuva teleskoopeista! Kuvan on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek tuodakseen esiin ei niinkään teleskooppeja vaan observatorion maailman parhaimpiin kuuluvan havaintopaikan yläpuolella olevan yötaivaan tyrmääviä ilmiöitä. Tämä on pitkän valotusajan otos, jonka on tarkoitus vangita tähtien näennäinen liike niiden kiertäessä hitaasti päidemme yllä taivaalla. Ajan kuluessa tähdet näyttävät piirtävän taivaalle valovanoina tunnettuja valojuovia, jotka maalaavat suuria ympyröitä pimeään kosmokseen (ilmiön aiheuttaa itse asiassa Maan pyöriminen, eikä tähtien liike). Tässä nähtävät valovanat keskittyvät eteläisenä taivaannapana tunnetun taivaalla sijaitsevan pisteen ympärille, joka tässä kuvassa piileksii tanskalaisen 1.54 metrin teleskoopin takana. Taivaannapa on taivaalla oleva piste, joka on suorassa linjassa planeettamme pyörimisakselin kanssa. Nämä vanat itse asiassa kuvattiin erilliseen kuvaan, ...

16. huhtikuuta 2018: Tämä henkeäsalpaava näkymä ESO:n Paranalin observatoriolta paljastaa loisteliaan öisen näkymän observatorion kuuluisimman asukin, ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) yläpuolella. Keskellä näkymää oleva teleskooppi on yksi VLT:n neljästä Yksikköteleskoopista (Unit Telescopes, UT). VLT koostuu sekä näistä UT:istä että neljästä muusta siirreltävästä Aputeleskoopista (Auxiliary Telescopes, ATs). Vaikka VLT voi olla hyvinkin vaikuttava, tässä kuvassa sen yläpuolella oleva taivas päihittää kiinni olevan teleskoopin, ja kaikkein silmiinpistävimmin sen tekee kotigalaksimme Linnunradan värikäs taso kaartuessaan kuvan halki ja luoden taivaallisen sateenkaaren. Osa taivaasta on värittynyt himmeän vihreän väriseksi johtuen ilmahehkuna tunnetusta ilmiöstä, ja Magellanin pilvien kaksi tahraa näkyvät UT:stä vasemmalle. Kuuluisa Orionin tähdistö on nähtävissä keskustasta oikealle, ja sen kirkkaita tähtiä voidaan käyttää etsittäessä muiden tähdistöjen ja tähtikuvioiden tähtiä. Orionin vyötä myötäilevän kuvitteellisen viivan avulla voi löytää Aldebaranin, punaisen tähden, joka on osa Härän tähdistöä (Taurus). Kauempana tällä kuvitteellisella viivalla, lähellä horisonttia, voidaan nähdä Plejadien tähtijoukko, joka on tärkeä monissa kulttuureissa ja sivilisaatioissa. Orionin yläpuolella ...

9. huhtikuuta 2018: Valo matkaa Pohjois-Chilessä sijaitsevan ESO:n La Sillan observatorion teleskooppeihin valtavan kaukaa: Aurinkokunnan planeetoista ja kuista, Linnunradan ja sitäkin kaukaisemmista tähdistä. Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Babak A. Tafreshin luoma loistelias ultrateräväpiirtopanoraama observatoriosta vangitsee valoa laajasta skaalasta taivaallisia kohteita. Kaksi silmiinpistävintä valonlähdettä tässä loisteliaassa otoksessa ovat Suuri ja Pieni Magellanin Pilvi, jotka näkyvät kahtena sumeana läikkänä valokuvan keskellä. Nämä kaksi galaksia ovat 160 000 ja 200 000 valovuoden etäisyydellä meistä. Lähin tämän tähtinäkymän taivaallinen kohde on Mars, joka loistaa etualalla olevan 1.54 metrin tanskalaisen teleskoopin avoimen kuvun vieressä. Kuvan ottohetkellä punainen planeetta oli 93 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta. Vasemmalla näemme 120 miljoonan kilometrin etäisyydellä olevan Venuksen loistamassa MPG/ESO 2.2 metrin teleskoopin yläpuolella. Linnunradan taso, joka sisältää miljardeja kimaltavia tähtiä, kaartuu taustalla näkyvien NTT-teleskoopin (New Technology Telescope, NTT) ja ESO:n 3.6 metrin teleskoopin yllä. La Silla oli ESO:n ensimmäinen observatorio ja se on ollut ESO:n linnake Chilen Atacaman autiomaassa 1960-luvulta asti. Observatorion erilaiset teleskoopit ...

2. huhtikuuta 2018: Tämä ainutkertainen kuva ESO:n VST-teleskoopilta (VLT Survey Telescope) paljastaa kaksi galaksia aivan sulautumisprosessin alussa. Kaksikon väliset vuorovaikutukset ovat luoneet harvinaisen, valokaikuna tunnetun ilmiön, jossa valo resonoi kussakin galaksissa olevan aineen sisällä. Se on saman tyyppinen kuin akustinen kaiku, jossa heijastunut ääni saapuu kuulijalle viiveellä alkuperäisen äänen jälkeen. Tämä on ensimmäinen kahden galaksin välillä havaittu valokaikutapaus. Suurempi galaksi, joka nähdään tässä keltaisena, on ShaSS 073 – se on aktiivinen galaksi, jolla on äärimmäisen valovoimainen ydin. Sen vähemmän massiivinen sininen kumppani on nimeltään ShaSS 622 ja yhdessä pari muodostaa kiehtovan ShaSS 622-073 -järjestelmän. ShaSS 073:n kirkas ydin on juuri poistumassa sinisen kumppaninsa kiekon sisällä olevasta kaasukentästä: se pommittaa tämän sisällä olevaa ainetta säteilyllä aiheuttaen kirkkaan hehkun aineen absorboidessa ja sitten säteillessä uudelleen kyseisen valon. Hohtava alue levittäytyy 1.8 miljardin neliövalovuoden alueelle. Tutkiessaan tätä yhteensulautumaa tähtitieteilijät huomasivat, että suuren keskusgalaksin valovoimaisuus oli 20 kertaa alhaisempi kuin mitä tarvittaisiin kaasun virittämiseen tällä tavalla. Tämä ...

26. maaliskuuta 2018: Tämän viikon kuva tuo valokeilaan kourallisen ESO:n La Sillan observatoriolla Pohjois-Chilessä sijaitsevia teleskooppeja. Esityksen tähti, joka seisoo suoraan kuvan keskellä, on Linnunradan kaaren täydellisesti kehystämä – se on tanskalainen 1.5 metrin teleskooppi. Tämä luotettava, vuodesta 1979 käytössä ollut teleskooppi on auttanut tähtitieteilijöitä tekemään kaikenlaisia kosmisia löytöjä rajusti yhteen sulautuvista neutronitähdistä aina muiden tähtien ympärillä oleviin planeettoihin asti. Parhaillaan se tekee seurantahavaintoja gammapurkauksista, jotka kuuluvat maailmankaikkeuden energeettisimpiin tapahtumiin. Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálekin ottama kuva näyttää Linnunradan ytimen, sekä Suuren että Pienen Magellanin Pilven, Orionin ja Etelän ristin tähdistöt, ja kaukaisen asutuksen hehkun, jotka kaikki luovat kuvaan sykkiviä valon purskahduksia ja välähdyksiä. Kaukaisen horisontin lähellä taivaan valaisevat punaisen ja vihreän sävyt – nämä värit tuottaa ilmiö nimeltä ilmahehku.

19. maaliskuuta 2018: Tämän häikäisevän otoksen ESO:n La Sillan observatoriolta Chilestä otti ESO:n valokuvalähettiläs Yuri Beletsky, ja se paljastaa monenlaisia tähtitieteellisiä herkkuja! Galaksimme keskiosa venyy kuvan halki kevyesti kaartuen, kirkkaiden kaasuläikkien ja tummien, kietoutuvien pölyvanojen pilkuttamana. Vaikka se onkin aluksi hieman vaikea erottaa sekavaa kosmista taustaa vasten, Orionin tähdistö voidaan nähdä kuvan vasemmassa ylälaidassa. Vaaleanpunaiset, ionisoituneen vetykaasun heikon hehkun tuottamat pilvet näyttävät jatkuvan Linnunradan nauhan taakse. Ne kertovat kuumien nuorien tähtien läsnäolosta. Yksi näistä alueista on Barnardin silmukka, joka ympäröi kuuluisaa Orionin tähtisumua ja voidaan nähdä kiertymässä Orionin vyön ympärille. MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppi kököttää värikkään yötaivaan alla, missä se tällä hetkellä osallistuu tutkimukseen, joka metsästää maailmankaikkeuden voimakkaimpien räjähdysten joukkoon kuuluvien gammapurkausten jälkiseurauksia. Teleskooppia käytetään myös lähikosmoksen kuvaamiseen siihen liitetyllä WFI-havaintolaitteella (Wide Field Imager).

12. maaliskuuta 2018: Kaareva tähtipeitto luo seesteisen katseen Cerro Paranalin ylle Chilessä, kun nouseva aurinko lempeästi lämmittää horisonttia punaisin ja oranssein läikin. Cerro Paranal on ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) sijaintipaikka – ja tämä silmiinpistävä panoraama paljastaa teleskoopin koko loisteessaan. VLT:n kaikki neljä suurta 8.2 metrin Yksikköteleskooppia ovat näkyvissä kuvan vasemmalla puolella, rivissä valmiina tutkimaan maailmankaikkeutta. Kaksi pienempää 1.8 metrin Aputeleskooppia nähdään hajallaan kuvan oikeassa puoliskossa; VLT:llä on niitä kaiken kaikkiaan neljä, ja jokaista niistä voidaan liikutella pitkin raideverkostoa ja järjestää niin kuin tarve vaatii. Oikeanpuolimmaisen Yksikköteleskoopin takana kaukaisuudessa näkyy 2.6 metrin VST-teleskooppi (VLT Survey Telescope) – uusin tulokas Paranalilla. Kahden vasemmanpuolimmaisen Yksikköteleskoopin välissä ja niiden yläpuolella on näkyvissä kirkkaana tahrana läheisimmän naapurimme, Andromedan galaksin suuri laajuus. Valokuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Alexandru Tudorică.

5. maaliskuuta 2018: Kaikki ESO:n observatoriot sijaitsevat Chilessä, mutta organisaation päämaja ja uusin jännittävä lisäys siihen ovat Garchingissa, joka on pieni, Münchenin lähellä sijaitseva kaupunki Saksassa. Tämä kuva näyttää vaikuttavan ja epätavallisen näkymän ESO-perheen uuteen jäseneen – ESO Supernova -planetaarioon ja vierailijakeskukseen. ESO Supernova avautuu 26. huhtikuuta 2018. Sen ytimessä oleva Supernova on todella huippuluokan planetaario, joka visualisoi ja heijastaa yleisön ihailtaviksi tarkkoja, ihmeellisiä ja täysin immersiivisiä näkymiä maailmankaikkeuteen. Rakennus pitää sisällään myös eturintaman tähtitiedekeskuksen ja näyttelytilan. Ja jotta kaikki olisi vielä houkuttelevampaa, sisäänpääsy ja kaikki aktiviteetit ovat ilmaisia vuoden 2018 ajan! Tämän kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek, ja se paljastaa ESO:n päämajan kiemurtelevat haarat, jotka ulottuvat kohti ainutlaatuista Supernova-rakennusta kauniilla auringonlaskun oransseilla ja vaaleanpunaisilla väreillä maalatun taivaan alla. Valokuvalähettiläämme hyödyntävät parhaalla mahdollisella tavalla ESO:n observatorioiden yläpuoliset pimeät taivaat tuottaakseen hämmästyttäviä kuvia kosmoksesta, jotka me sitten jaamme yleisön kanssa suurelle yleisölle tarkoitettujen aktiviteettien, kuten Viikon kuvien kautta.

26. helmikuuta 2018: Käpertyneenä Käärmeenkantajan (Ophiuchus) tähdistön nuoren tähtienmuodostumisalueen sisään 410 valovuoden päässä Auringosta, kiehtova protoplanetaarinen kiekko nimeltään AS209 kovertuu hitaasti muotoonsa. Tämä mainio kuva on otettu käyttäen korkean resoluution ALMA-teleskooppia, ja se paljastaa kiinnostavan renkaiden ja aukkojen kuvion nuorta tähteä ympäröivässä pölyssä. Protoplanetaariset kiekot ovat tiheitä, pyöriviä kaasun ja pölyn muodostamia tasoja, jotka ympäröivät juuri muodostuneita tähtiä; ne tuottavat aineen, josta jonain päivänä tulee kiertoradoillaan olevia planeettoja, kuita ja muita pienempiä kohteita. Alle miljoonan vuoden ikäisenä tämä systeemi on hyvin nuori, mutta kiekkoon on jo muodostumassa kaksi selvää aukkoa. Ulompi aukko on syvä, leveä ja enimmäkseen pölystä puhdas alue, mikä on saanut tähtitieteilijät uskomaan, että siellä seuraa kiertorataansa lähes Saturnuksen massainen jättiläisplaneetta – se on noin 800 valominuutin päässä keskustähdestä, yli kolme kertaa Neptunuksen ja Auringon välimatka! Planeetan kovertaessa polkuaan pöly kasautuu sen kiertoradan ulkolaidalle, luoden kiekkoon vielä selkeämmin näkyviä renkaita. Pienempi planeetta on saattanut muodostaa ohuemman, sisemmän aukon, mutta tähtitieteilijät ovat ...