Lehdistötiedote

VST taltioi Kolmion galaksin

6. elokuuta 2014

Chilessä ESOn Paranalin observatoriolla sijaitseva VST-teleskooppi (VLT Survey Telescope) on ottanut hienostuneen yksityiskohtaisen kuvan galaksista Messier 33. Tämä läheinen spiraaligalaksi on toiseksi lähin suuri galaksi omamme, Linnunradan jälkeen. Se on täynnä kirkkaita tähtijoukkoja sekä kaasu- ja tomupilviä. Uusi kuva on yksi yksityiskohtaisimmista koskaan tästä kohteesta otetuista laajakulmakuvista ja esittää erityisen selvästi monia punaisena hohtavia kaasupilviä galaksin spiraalihaaroissa.

Myös nimellä NGC 598 tunnettu Messier 33 sijaitsee noin kolmen miljoonan valovuoden etäisyydellä pohjoisen taivaan pienessä Kolmion tähdistössä (Triangulum). Usein Kolmion galaksiksi kutsutun galaksin havaitsi ranskalainen komeettojen etsijä Charles Messier elokuussa 1764. Hän listasi sen numerolla 33 kuuluisaan näyttävien kaasusumujen ja tähtijoukkojen listaansa. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen spiraaligalaksin ylös kirjannut. Sen dokumentoi luultavasti ensimmäisenä sisilialainen tähtitieteilijä Giovanni Battista Hodierna noin sata vuotta aikaisemmin.

Vaikka Kolmion galaksi sijaitsee pohjoisella taivaalla, se on juuri näkyvissä ESOn Paranalin observatorion näkökulmasta Chilessä. Se ei kuitenkaan nouse kovin korkealle taivaalla. Tämä kuva otettiin VST-teleskoopilla (VLT Survey Telescope), joka on huippuluokan 2.6-metrinen kartoitusteleskooppi, jonka näkökenttä on kaksi kertaa täyttäkuuta suurempi. Tämä kuva koostettiin useasta yksittäisestä valotuksesta, joista osa otettiin vain hohtavan vedyn valoa taltioivalla suotimella, mikä tekee galaksin spiraalihaarojen punaiset kaasupilvet erityisen näyttäviksi.

Messier 33:n spiraalihaarojen lukuisten tähtienmuodostusalueiden joukossa jättimäinen kaasusumu NGC 604 erottuu selvästi. Halkaisijaltaan 1500 valovuotta se on suurin lähellä sijaitsevista, tunnetuista emissiosumuista. Se ulottuu 40 kertaa laajemmalle alueelle kuin paljon kuuluisamman ja paljon lähempänä sijaitsevan Orionin suuren sumun näkyvä osa.

Kolmion galaksi on kolmanneksi suurin galaksi Paikallisessa galaksiryhmässä, johon kuuluvat Linnunrata, Andromedan galaksi ja noin 50 muuta, pienempää galaksia. Erittäin selkeänä, pimeänä yönä tämä galaksi on juuri nähtävissä paljaalla silmällä ja sitä pidetään kaukaisimpana tähtitaivaan kohteena, joka on nähtävissä ilman optisten kojeiden apua. Pitkän ajan kuluessa hyvin kärsivällisten ihmisten tarkkailuolosuhteet vain paranevat: galaksi lähestyy omaamme noin 100 000 kilometriä tunnissa.

Tämän kauniin, uuden kuvan lähempi tarkastelu ei vain tarjoa hyvin yksityiskohtaista kuvaa galaksin tähtiä muodostavista spiraalihaaroista, vaan paljastaa myös hyvin runsaan maiseman etäisempiä galakseja, jotka ovat sirottuneet NGC 598:n lukuisten tähtien ja hohtavien kaasupilvien taakse.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 39-metrin kokoista optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
Tuorlan observatorio
Piikkiö, Finland
Matkapuhelin: +358 44 967 2424
Sähköposti: rareko@utu.fi

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1424.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1424fi
Nimi:Messier 33, NGC 598
Tyyppi:Local Universe : Galaxy : Type : Spiral
Facility:VLT Survey Telescope
Instruments:OmegaCAM

Kuvat

VST snaps a very detailed view of the Triangulum Galaxy
VST snaps a very detailed view of the Triangulum Galaxy
Englanniksi
Messier 33 in the northern constellation of Triangulum
Messier 33 in the northern constellation of Triangulum
Englanniksi
Wide-field view of the sky around Messier 33
Wide-field view of the sky around Messier 33
Englanniksi

Videot

Zooming in on the Triangulum Galaxy
Zooming in on the Triangulum Galaxy
Englanniksi
A close-up look at the Triangulum Galaxy
A close-up look at the Triangulum Galaxy
Englanniksi