Lehdistötiedote

Eurooppalainen ALMA-antenni Chajnantorin kuudestoista

ALMA:n ensimmäiset tieteelliset havainnot valmisteilla

28. heinäkuuta 2011

Atacama Large Millimetre/submillimetre Arrayn (ALMA) ensimmäinen eurooppalainen antenni on noussut uusiin korkeuksiin, kun se kuljetettiin observatorion operaatiokeskukseen (Array Operations Site, AOS) 27.7.2011. Kaksitoistametrinen antenni on saapunut Chajnantorin ylängölle, 5000 metrin korkeudelle meren pinnasta. Täällä se liittyy muiden kansainvälisten ALMA-kumppanien antennien joukkoon, tuoden kokonaismäärän AOS:ssa kuuteentoista.

Vaikka 16 kuulostaa vain joltakin numerolta, on se ALMA:n tieteellisten havaintojen alkamiseen vaadittava määrä, ja siten hankkeen tärkeä virstanpylväs. Pian tähtitieteilijät voivat alkaa uuden tieteellisen tutkimuksen tekemisen ALMA:lla.

Eurooppalaisen AEM-konsortion [1] ESO:n tilauksesta valmistama antenni luovutettiin observatoriolle operaation tukirakennuksella (Operations Support Facility, OSF) huhtikuussa kuuden kuukauden testien jälkeen. OSF sijaitsee Chilen Andien vuoriston aluskukkuloilla, 2900 metrin korkeudella meren pinnasta. Siellä se varustettiin erittäin herkillä, nesteheliumilla jäähdytetyillä havaintolaitteilla ja muulla tarpeellisella elektroniikalla. Nyt yksi jättimäisistä ALMA:n kuljetusajoneuvoista on vienyt sen kuivaa aavikkotietä 28 kilometriä edemmäs AOS:iin. AOS on viimeinen etappi pitkällä matkalla, joka alkoi, kun antennin rakenneosat valmistettiin ESO:n tarkan valvonnan alla tehtaissa eri puolilla Eurooppaa.

ESO:n ALMA-antenniprojektipäällikkö Stefano Stanghellini sanoi, "On hienoa nähdä ensimmäisen eurooppalaisen ALMA-antennin saavuttavan Chajnantorin. Täältä kuivalta ylängöltä nämä teknologian mestarinäytteet tulevat tutkimaan kosmosta."

ALMA:n varhaiset tiedehavainnot on suunniteltu alkamaan myöhemmin tänä vuonna. Vaikka ALMA on yhä rakenteilla, käytettävissä oleva 16 antennin ryhmä päihittää jo kaikki muut vastaavankaltaiset teleskoopit. Tähtitieteilijät ympäri maailmaa ovat lähettäneet jo lähes tuhat havaintoaikahakemusta varhaisen vaiheen havainto-ohjelmaan. Tällainen kysyntä on lähes yhdeksänkertainen vaiheen aikana toteutettaviin havaintohin nähden, mikä osoittaa kuinka innostuneita tutkijat ovat käyttämään ALMA:a jopa tässä varhaisessa vaiheessa.

Loppumatka, OSF:sta Chajnantorin ylängölle on suhteellisen lyhyt, mutta ALMA:lle sillä on suuri merkitys. Ylängön korkealla oleva sijainti - 2100 metriä OSF:ää korkeammalla - merkitsee erittäin kuivia olosuhteita, jotka ovat välttämättömät millimetri- ja alimillimetriaallonpituuksilla tehtävissä havainnoissa, sillä nämä heikot avaruudesta tulevat signaalit absorboituvat helposti Maan ilmakehään.

Vaikka Chajnantor on täydellinen paikka ALMA:lle, erittäin suuri korkeus meren pinnasta ja hapen puute tekevät sen vähemmän miellyttäväksi ihmisvierailijoille. Vaikka Chajnantorissa on tekninen työpaja - se on itse asiassa yksi maailman korkeimmalla sijaitsevista rakennuksista - ALMA:n työntekijät tekevät mahdollisimman paljon työtä matalammalla OSF:ssa ja etäkäyttävät teleskooppia sieltä.

Kun rakennustyöt valmistuvat vuonna 2013, ALMA:lla on kaikkiaan 66 huipputason antennia, jotka toimivat yhdessä yksittäisenä tehokkaana teleskooppina, joka tutkii millimetri- ja alimillimetriaallonpituuksien valoa. ALMA auttaa tähtitieteilijöitä tutkimaan planeettojen, tähtien, galaksien ja jopa koko maailmankaikkeuden alkuperää havaitsemalla kylmää kaasua ja pölyä Linnunradassa ja etäämpänä, samoin kuin alkuräjähdyksen jäännössäteilyä.

ALMA, kansainvälinen tähtitieteellinen tutkimuslaitos, on Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Itä-Aasian yhteistyöhanke yhdessä Chilen tasavallan kanssa. ALMA:n rakennustöitä ja toimintaa johtaa Euroopan puolesta ESO, Pohjois-Amerikan puolesta National Radio Astronomy Observatory (NRAO) ja Itä-Aasian puolesta National Astronomical Observatory of Japan (NAOJ). Yhteinen ALMA-observatorio (Joint ALMA Observatory, JAO) tarjoaa keskitetyn johtamisen ALMA:n rakentamisen, käyttöönoton ja käytön puolesta.

Tämänkertainen mukaanlukien ESO tarjoaa yhteistyössä Euroopan AEM-konsortion kanssa 25 eurooppalaista ALMA-antennia. ALMA:lle tulee 25 antennia myös Pohjois-Amerikasta ja 16 Itä-Aasiasta.

Lisähuomiot

[1] AEM Consortiumin koostavat Thales Alenia Space, European Industrial Engineering ja MT-Mechatronics.

Lisätietoa

ESO, Euroopan eteläinen observatorio, on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, sekä VISTA, maailman suurin kartoitusteleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 42-metristä optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Jari Kotilainen
Suomen ESO-keskus
Piikkiö, Finland
Puh.: +358 (0)2 333 8250
Sähköposti: jarkot@utu.fi

Stefano Stanghellini
ALMA Antenna Project Manager, ESO
Garching, Germany
Puh.: +49 89 3200 6570
Sähköposti: sstanghe@eso.org

Douglas Pierce-Price
Public Information Officer, ESO
Garching, Germany
Puh.: +49 89 3200 6759
Sähköposti: dpiercep@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1127.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1127fi
Nimi:ALMA transporters, Atacama Large Millimeter/submillimeter Array
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory : Telescope
Facility:Atacama Large Millimeter/submillimeter Array

Kuvat

European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
Englanniksi
European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
Englanniksi
First European ALMA antenna on its way to Chajnantor
First European ALMA antenna on its way to Chajnantor
Englanniksi
First European ALMA antenna on its way to Chajnantor
First European ALMA antenna on its way to Chajnantor
Englanniksi
European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
Englanniksi

Videot

European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
European ALMA antenna brings total on Chajnantor to 16
Englanniksi