ALMA tutkii Fomalhautin pölykiekkoa

Fomalhaut on yksi taivaan kirkkaimmista tähdistä. Noin 25 valovuoden päässä oleva tähti on erityisen lähellä meitä ja sen voi nähdä loistavan kirkkaasti Etelän kalan (Piscis Austrinus) tähdistössä. Tässä ALMA:n kuvassa (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) näkyy Fomalhaut (keskellä) pölyisen materian muodostaman renkaan ympäröimänä – tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen näkymä on kuvattu millimetrialueen aallonpituuksilla näin suurella resoluutiolla ja herkkyydellä.

Fomalhautin kiekko on sekoitus Fomalhautin järjestelmän komeettojen (eksokomeettojen) kosmista pölyä ja kaasua, joita vapautuu, kun ne ohittelevat toisiaan hyvin läheltä ja törmäilevät toisiinsa. Tämä turbulenttinen ympäristö muistuttaa oman Aurinkokuntamme aikaista vaihetta, joka tunnetaan nimellä ”myöhäinen ankara pommitus” (Late Heavy Bombardment), ja joka tapahtui noin neljä miljardia vuotta sitten. Sen aikana valtava määrä kivisiä kappaleita paiskautui Aurinkokunnan sisäosiin ja törmäsi nuorien maankaltaisten planeettojen, kuten Maan, kanssa, muodostaen lukemattomia törmäyskraattereita, joista monet ovat edelleen nähtävissä tänäänkin eri planeettojen, kuten Merkuriuksen ja Marsin pinnoilla.

Fomalhautin ympärillä tiedetään olevan useampi pölykiekko – ALMA:n kuvassa näkyvä on niistä ulommaisin. Kiekko on noin 20 miljardin kilometrin etäisyydellä keskustähdestä ja noin 2 miljardia kilometriä leveä. Tällainen suhteellisen kapea, eksentrinen kiekko voi syntyä ainoastaan järjestelmässä olevien planeettojen painovoiman vaikutuksesta – niin kuin Jupiterin painovoima vaikuttaa meidän asteroidivyöhömme. Vuonna 2008 NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskooppi löysiFomalhaut b:n, kuuluisan eksoplaneetan, joka kiertää tähteä tämän renkaan sisällä, mutta kyseinen planeetta ei näy tässä ALMA:n kuvassa.

Linkit:

Oikeudet:

ALMA (ESO/NAOJ/NRAO)/L. Matrà/M. A. MacGregor

Kuvasta

NASA press release
Tunnistus:potw1721a
Kieli:fi
Tyyppi:Havainto
Julkaisupäivä:22. toukokuuta 2017 6:00
Koko:3191 x 2064 px

Kohteesta

Nimi:Fomalhaut
Tyyppi:Milky Way : Star : Circumstellar Material : Disk : Debris
Etäisyys:25 valovuotta
Constellation:Piscis Austrinus

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
308,5 KB
Kokoruudun JPEG
52,2 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
70,4 KB
1280x1024
96,0 KB
1600x1200
126,5 KB
1920x1200
138,5 KB
2048x1536
182,7 KB

Koordinaatit

Position (RA):22 57 39.05
Position (Dec):-29° 37' 18.51"
Field of view:0.70 x 0.45 arcminutes
Suuntaus:Pohjoinen on 90.0° oikea pystysuuntaan nähden

Värit ja suotimet

KaistaAallonpituusTeleskooppi
Millimetri
230.538 GHz
1.3 mmAtacama Large Millimeter/submillimeter Array
Band 6

 

Katso myös