ann18047-fi — Tiedote

ESOCast 165: Fast-Track Your Career with the ESO Fellowship Programmes

19. kesäkuuta 2018

Joka vuosi useilla erinomaisilla, uransa alussa olevilla tiedemiehillä on mahdollisuus kehittää edelleen itsenäistä tutkimustaan ESO:n väitelleiden tohtorien ohjelmassa. ESO Fellowship Programme on avoinna sekä Chilessä että Saksassa. Hakemuksia voi tehdä kesän aikana ja niiden takaraja on 15.10.

ESOCast 165 käsittelee ESO-tutkijan elämää ja tutkailee ESO-tutkijoiden mahdollisuuksia, kokemuksia ja hyötyjä, joista he voivat nauttia työskennellessään maailman merkittävimmässä hallitustenvälisessä, maan pinnalta tähtitieteellisiä havaintoja tekevässä järjestössä.

Tämän ohjelman myötä ESO-tutkijat kehittävät tieteellisiä profiilejaan, hyötyen värikkäästä tieteellisestä ympäristöstä. He työskentelevät myös itsenäisesti kehittäen omia tutkimusprojektejaan ja osallistuen tehokkaasti tieteellisiin yhteistyöhankkeisiin samalla kun valmistautuvat vaativampiin tieteellisiin, hallinnollisiin tai johtotason tehtäviin tulevissa työsuhteissaan.

ESO:n päämajassa Saksan Garchingissa stipendit myönnetään kolmeksi vuodeksi. ESO-tutkijat viettävät vähintään 75% ajastaan tieteellisen tutkimuksen parissa ja 25% heidän ajastaan on omistettu eri alueiden kehityshankkeiden tukemiseen, mukaanlukien instrumentaatio, tukitoiminnot, arkisto ja virtuaaliobservatorio, tiedeviestintä ja tieteelliset operaatiot ESO:n eri observatorioilla Chilessä.

Chilessä stipendit kestävät kaikkiaan neljä vuotta. ESO-tutkijat hyötyvät ESO:n Santiagossa sijaitsevan tähtitiedekeskuksen dynaamisesta tutkimusympäristöstä. Joka vuosi jotkin parhaista tähtitieteilijöistä tulevat tänne työskentelemään, tekemään havaintoja tai osallistumaan konferensseihin. Kolmen ensimmäisen vuotensa aikana ESO-tutkijat kiinnitetään yhteen kolmesta tiedeoperaatioiden ryhmästä: Paranal, ALMA tai APEX, joissa he viettävät 80 yötä vuodessa tukien ESO:n teleskooppien toimintaa. Tämä on merkittävä etu ESO-tutkijalle Chilessä, sillä tällainen kokemus auttaa heitä paremmin ymmärtämään havaintolaitteita ja niiden mahdollisuuksia sekä kirjoittamaan parempia havaintoaikahakemuksia. ESO-tutkijat voivat valita viettävätkö neljännen vuoden ESO:n tähtitiedekeskuksessa Santiagossa, ESO:n päämajassa Garchingissa vai jossakin ESO:n jäsenmaassa sijaitsevassa tähtitieteen/astrofysiikan tutkimuslaitoksessa.

Riippumatta siitä, minkä ohjelman ESO-tutkija valitsee, hän saa täyden tuen suorittaa tieteen eturintaman tiedettä ja omaksuu välttämättömiä käytännön taitoja tulevaa uraansa varten. Hiljattain tehdyssä kartoituksessa ESO:n tämänhetkisistä ja aikaisemmista tutkijoista 90% vastanneista sanoi, että heidän toiminnalliset vastuutehtävänsä hyödyttivät heidän uraansa ja 94% sanoi, että he oppivat taitoja, joita he käyttävät nykyisessä työssään.

Voit tilata ESOcastit iTunesissa, vastaanottaa tulevat jaksot YouTubessa tai seurata meitä Vimeossa https://vimeo.com/esoastronomy.

Monia muita ESOcast-jaksoja on myös katsottavissa.

Selvitä kuinka katsoa ESOcast-tekstityksiä ja avustaa niiden tekemisessä useilla kielillä, tai käännä tämä video YouTubessa.

Linkit

Yhteystiedot

Rami Rekola
ESO:n tiedeviestintäverkoston Suomen edustaja
Tuorlan observatorio
Sähköposti: rareko@utu.fi

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Saksa
Puhelin: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann18047

Kuvat

Screenshot of ESOcast 165
Screenshot of ESOcast 165
Englanniksi

Videot

ESOcast 165: Fast Track Your Career with the ESO Fellowship Programmes
ESOcast 165: Fast Track Your Career with the ESO Fellowship Programmes
Englanniksi