Tiedote

ESO:n Erittäin suureen teleskooppiin haudattiin aikakapseli

16. lokakuuta 2023

Viime viikolla ESO:n henkilökunnasta, tieteestä, teknologiasta sekä ESO:n ja Chilen välisestä yhteistyöstä kertova aikakapseli haudattiin seremoniassa ESO:n ELT-teleskoopin (Extremely Large Telescope) rakennustyömaalla Cerro Armazonesilla Chilen Atacaman autiomaassa.  

Kapseli sinetöitiin peruskiven muuraus seremoniassa vuonna 2017, kun pian valmistuvan "maailman suurimman taivaalle katsovan silmän" rakentaminen alkoi. Se toimii symbolisena viestinä tuleville sukupolville ja sisältää muistoja Chilen viranomaisilta, muun muassa Chilen silloisen presidentin Michelle Bachelet Jerian laatan Chilen taivaan avaamisesta koko maailman yhteisille kysymyksille sekä chileläislasten piirustuksia, joissa kuvataan maailmankaikkeutta, ESO:n teleskooppeja ja Pohjois-Chilen maisemia. Kapselissa on myös mosaiikki ESO:n henkilökunnan valokuvista ja kopio teleskoopin tulevia tieteellisiä tavoitteita esittelevästä kirjasta [1]. Kannen päällä on Zerodur®ista valmistettu kaiverrettu kuusikulmio, joka on 1/5 mittakaavassa tehty malli yhdestä ELT:n pääpeilin segmentistä. 

ESO:n neuvoston jäsenet ja henkilökunta vierailivat ELT:n työmaalla viime viikolla ja he hautasivat kapselin ELT:n kupolin seinään ESO:n neuvoston puheenjohtajan Linda Tacconin (Saksa) ja varapuheenjohtaja Mirjam Lieshout-Vijverbergin (Alankomaat) johtamassa tilaisuudessa. Erillisessä tilaisuudessa muutama päivä myöhemmin toinen ryhmä neuvoston jäseniä Rafael Bachillerin (Espanja) ja Jan Buriánekin (Tšekin tasavalta) johdolla asensi muistolaatan kapselin hautauspaikan seinään. 

ELT:n rakennustyöt ovat hiljattain saavuttaneet 50% valmistumisasteen, ja se on hyvää vauhtia kohti tieteellisten toimintojen aloittamista myöhemmin tällä vuosikymmenellä. Tämä virstanpylväs saavutetaan samana vuonna, kun ESO ja Chile juhlistavat 60-vuotista kumppanuuttaan, joka on mahdollistanut ainutlaatuisten observatorioiden perustamisen Atacaman autiomaahan ja vahvan tiedeyhteisön kehittymisen.

ELT:stä tulee maailman suurin optisen ja infra-alueen teleskooppi, joka muuttaa käsitystämme maailmankaikkeudesta. Sen tieteelliset tavoitteet ulottuvat Aurinkokunnasta aina havaittavan maailmankaikkeuden ääriin, mukaan lukien eksoplaneetat, mustat aukot sekä ensimmäiset tähdet ja galaksit. Sillä etsitään vastauksia joihinkin tähtitieteen suurimpiin avoimiin kysymyksiin: Onko muualla maailmankaikkeudessa elämää? Mikä on pimeän aineen ja pimeän energian luonne? Ovatko luonnonlait universaaleja? Se voi myös vastata vielä tuntemattomiin kysymyksiin, ja kuka tietää, mitä ELT on löytänyt, kun kapseli avataan?

Lisähuomiot

[1] ELT-aikakapselin tarkempi sisältö:

  • Chilen silloisen presidentin Michelle Bachelet Jerian kaiverrettu lasilaatta, jossa on sitaatti "Abriendo el cielo de Chile a las preguntas de todo un planeta".
  • Chilen hallituksen (Gobierno Regional, Región de Antofagasta) muistokynä.
  • Kuusi Antofagastan ja Taltalin koululaisten piirustusta, jotka esittävät Pohjois-Chilen maisemia, tähtitieteen kohteita ja ESO:n teleskooppeja. 
  • Kaksi kollaasia ESO:n henkilökunnan valokuvista
  • Kuvakirja Atacaman autiomaasta
  • Kirja ELT:n avulla tehtävästä tieteestä: An Expanded View of the Universe.

Linkit

Yhteystiedot

Bárbara Ferreira
ESO Media Manager
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6670
S-posti: press@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann23017

Kuvat

ESO:n neuvoston edustajia ELT:n aikakapselin vieressä
ESO:n neuvoston edustajia ELT:n aikakapselin vieressä
Sinetöity ELT-aikakapseli
Sinetöity ELT-aikakapseli
ESO:n neuvoston jäsenet ja ESO:n henkilökuntaa seisoo ELT-aikakapselin vieressä.
ESO:n neuvoston jäsenet ja ESO:n henkilökuntaa seisoo ELT-aikakapselin vieressä.
ELT-aikakapselin muistolaatta
ELT-aikakapselin muistolaatta
ESO-neuvoston edustajat ELT-aikakapselin muistolaatan vieressä.
ESO-neuvoston edustajat ELT-aikakapselin muistolaatan vieressä.
ESO-neuvoston jäsenet ja ESO:n henkilökuntaa seisoo ELT-aikakapselin muistolaatan vieressä
ESO-neuvoston jäsenet ja ESO:n henkilökuntaa seisoo ELT-aikakapselin muistolaatan vieressä

Videot

Time capsule buried at ESO’s Extremely Large Telescope
Time capsule buried at ESO’s Extremely Large Telescope
Englanniksi
ELT Time Capsule Ceremony
ELT Time Capsule Ceremony
Englanniksi