Kaikki näkyy kahtena

Noin 95 miljoonan valovuoden päässä, eteläisessä Oktantin (Octans) tähdistössä sijaitsee NGC 7098 – kiehtova spiraaligalaksi, jolla on paljon kaksoispiirteitä. Ensimmäinen NGC 7098:n kaksoispiirteistä on galaksin sumuisen keskustan ympäri kiertyvät selkeät renkaan kaltaiset rakennelmat. Ne ovat NGC 7098:n spiraalihaarat, jotka ovat kietoneet itsensä galaksin loistavan ytimen ympäri. Kyseinen keskusalue sisältää myös toisen kaksoispiirteen: kaksoissauvan.

NGC 7098 on myös kehittänyt ”kahvoiksi” (ansae) kutsuttuja piirteitä, jotka näkyvät pieninä, kirkkaina juovina keskusalueen kummassakin päässä. Ne ovat silmällä näkyviä korkeamman tiheyden alueita – ne muodostavat yleensä silmukkamaisia, suoria tai ympyrämäisiä muotoja ja niitä löytyy planeettojen rengasjärjestelmien ulko-osista, sumupilvistä ja, kuten on NGC 7098:n laita, galaksien niistä osista, jotka ovat pullollaan tähtiä.

Kuva on muodostettu ESO:n VLT-teleskoopille (Very Large Telescope) Paranalin observatoriolla asennetulla FORS-instrumentilla (FOcal Reducer and low dispersion Spectrograph) kerätystä havaintoaineistosta. Kuva on kauttaaltaan kaukaisten galaksien täplittämä, joista erottuvin on pieni, suoraan kiekon suuntaan NGC 7098:n vasemmalla puolella näkyvä spiraaligalaksi, joka tunnetaan nimellä PGC 246235.

Oikeudet:

ESO

Kuvasta

Tunnistus:potw1730a
Kieli:fi
Tyyppi:Havainto
Julkaisupäivä:24. heinäkuuta 2017 6:00
Koko:3435 x 3538 px

Kohteesta

Nimi:NGC 7098
Tyyppi:Local Universe : Galaxy : Type : Spiral
Constellation:Octans

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
4,9 MB
Kokoruudun JPEG
316,6 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
312,9 KB
1280x1024
562,8 KB
1600x1200
887,6 KB
1920x1200
1,1 MB
2048x1536
1,5 MB

Koordinaatit

Position (RA):21 44 17.11
Position (Dec):-75° 6' 40.13"
Field of view:7.21 x 7.43 arcminutes
Suuntaus:Pohjoinen on -0.0° vasen pystysuuntaan nähden

Värit ja suotimet

KaistaAallonpituusTeleskooppi
Optinen
b
440 nmVery Large Telescope
FORS2
Optinen
v
557 nmVery Large Telescope
FORS2
Optinen
H-Alpha
660 nmVery Large Telescope
FORS2
Optinen
R
655 nmVery Large Telescope
FORS2