Neljä miljardia kertaa parempi

Tämän viikon kuva esittää hämmästyttävän kaunista Linnunrataa levittäytyneenä Very Large Telescope eli VLT-kaukoputken yläpuolella ESO:n Paranalin observatoriolla. Kuvassa näkyy hämmästyttävän paljon yötaivaan erilaisia yksityiskohtia, mikä on mahdollista täällä Chilen Atacaman autiomaassa.

Paranalissa tähtien täyttämä Linnunrata on niin kirkas, että pimeänä yönä sen valo saa aikaan varjoja ihmisistä ja muista kohteista. Kuvassa näkyy lukemattomia tähtiä, pölyjuovia ja hohtavia kaasupilviä. Nämä pilvet ovat tähtien syntypaikkoja ja vastasyntyneistä tähdistä peräisin oleva voimakas säteily ionisoi kaasupilvien vetyä ja saa ne loistamaan ruusunpunaisina. Linnunradan alapuolella näkyy Suuri Magellanin pilvi, joka on Linnunrataa kiertävä kääpiögalaksi.

Maailman edistyksekkäin optinen observatorio VLT havaitsee yötaivasta joka yö. Teleskooppi itse asiassa koostuu neljästä yksikköteleskoopista (Unit Telescopes), joista jokainen näkyy kuvassa, sekä kahdeksasta pienemmästä apukaukoputkesta (näistä yksi näkyy kaukana etualan kaukoputken vasemmalla puolella). Jokaisessa yksikköteleskoopissa on halkaisijaltaan 8.2 metrin kokoinen peili, jonka avulla voidaan nähdä neljä miljardia kertaa himmeämpiä kohteita kuin paljain silmin. Voit vain kuvitella mitä VLT katselee tänä tähtikirkkaana yönä!

Oikeudet:

Kuvasta

Tunnistus:potw2017a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:27. huhtikuuta 2020 6:00
Koko:20956 x 19333 px

Kohteesta

Nimi:Milky Way, Very Large Telescope
Tyyppi:Unspecified : Sky Phenomenon : Night Sky : Milky Way
Unspecified : Technology : Observatory

Kuvaformaatit

Kokoruudun JPEG
470,7 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
378,8 KB
1280x1024
650,8 KB
1600x1200
992,0 KB
1920x1200
1,2 MB
2048x1536
1,6 MB