Ilmoitukset

Tilaa uutisia ESO:lta omalla kielelläsi!
Kesän 2020 AstroCamp hakemuksien vastaanottaminen alkaa
ann20011-fi — Tiedote
Kesän 2020 AstroCamp hakemuksien vastaanottaminen alkaa
31. maaliskuuta 2020: Hakemuksia ESO:n tukemaan Summer AstroCamp 2020-leirille voi lähettää 1.4 alkaen. AstroCamp on yliopiston tähtitieteen ja fysiikan alan ohjelma, jonka järjestäjänä on Centre for Astrophysics of the University of Porto (CAUP). Ohjelma pyrkii kannustamaan uteliaisuuteen ja kriittiseen ajatteluun. Leiri järjestetään 9.–23.8 2020 rauhallisessa ympäristössä kaukana kaupunkien stressistä. Ohjelma on suunnattu Euroopan Unionin maista tuleville lukio-oppilaille, jotka suorittavat viimeisiä kolmea vuottaan ennen yliopisto-opiskeluja, 42:sta eri maasta käsittäen kaikki ESO:n jäsenmaat, sekä Kanadan ja Yhdysvallat. Vuoden 2020 AstroCamp-leirin virallinen esittely tapahtui 22. helmikuuta. Esittelyvideo löytyy täältä. Eri lähtökohdista peräisin olevat oppilaat tapaavat toisensa ja osallistuvat kahdelle kurssille, jotka koostuvat päivittäisistä luennoista, tehtävistä ja loppukokeesta. Lisäksi kohokohtiin kuuluvat: Pimeän yötaivaan havainnointia omin silmin ja kaukoputkilla (mukaanlukien Perseidien meteorisuihku) Eri maissa työskentelevien tähtitieteilijöiden ja fyysikkojen kohtaamisia Skypen välityksellä Tietokoneprojekti, jossa työskennellään maailman parhaimmilta teleskoopeilta saadun havaintoaineiston kanssa Sosiaalisia aktiviteetteja, kuten patikointia, urheilua, sekä elokuvien ja dokumenttien katselua Hakemusaika Summer AstroCamp 2020-leirille on avoinna 1.–30.4 2020. ...
Lue lisää
COVID-19 viruksen aiheuttamat toimenpiteet ESO:ssa
ann20010-fi — Tiedote
COVID-19 viruksen aiheuttamat toimenpiteet ESO:ssa
9. maaliskuuta 2020: Viimeinen päivitys (23. toukokuuta 2022): 28. toukokuuta alkaen ESO aloittaa uudelleen julkiset vierailut Chilessä sijaitseville observatorioilleen kahden vuoden pandemiaan liittyvän tauon jälkeen. Lisätietoja saat tästä ilmoituksesta. Päivitys (9. toukokuuta 2022): ESO aloitti tällä viikolla päämajassaan Garchingissa uuden vaiheen, ja henkilökunta työskentelee yleisesti kokopäiväisesti paikan päällä. Jotkut COVID-19: n terveys- ja turvallisuustoimenpiteet ovat edelleen voimassa. Vierailijat voivat nyt tulla päämajaan jos, he saavat kutsun ja täyttävät terveysilmoituslomakkeen, mukaan lukien kyseisellä hetkellä vallitsevien COVID-19-turvallisuussääntöjen hyväksymisen. ESO Supernova planetaario ja vierailijakeskus toimii normaalilla aukioloajalla. Paikalla on näyttely, sekä siellä järjestetään planetaario-esityksiä ja näyttelykierroksia COVID-19-terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti. Päivitys (30. maaliskuuta 2022): Kaksi vuotta sen jälkeen, kun toimintaa ESO:n Chilessä sijaitsevissa observatorioissa vähennettiin merkittävästi pandemian vuoksi, organisaatio on nyt aloittanut paikoissa täydet toiminnat. Tämä koskee Paranalia, La Sillaa ja APEXia. Näiden paikkojen henkilöstömäärät palaavat pandemiaa edeltäneelle tasolle, ja kaikki kaukoputket, instrumentit ja tilat ovat toiminnassa, sekä vierailevat tähtitieteilijät ovat taas tervetulleita observatorioille. Joitain COVID-turvatoimenpiteitä ...
Lue lisää
ESO on allekirjoittanut sopimuksen UN Woman osaston kanssa juhlistaen samalla kansainvälistä naisten ja tyttöjen tieteenpäivää
ann20008-fi — Tiedote
ESO on allekirjoittanut sopimuksen UN Woman osaston kanssa juhlistaen samalla kansainvälistä naisten ja tyttöjen tieteenpäivää
11. helmikuuta 2020: Tänään kansainvälisenä naisten ja tyttöjen tieteenpäivänä tuomme esille joitain ESO:n tekemiä toimintoja monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden lisäämiseksi. Samalla korostetaan organisaation osallistumista tämän erityisen päivän juhlintaan. 30. tammikuuta 2020 ESO ja UN Women allekirjoittivat yhteistyösopimuksen ESO:n Vitacuran toimistolla Santiagossa Chilessä. Sopimuksessa ESO korostaa, että se on sitoutunut edistämään sukupuolista tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. ESO ja UN Women Chile yhdistävät voimansa edistääkseen Chilessä nuorten naisten uravalintoja tieteen ja teknologian aloilta. Yhteistyössä myös lisätään koulutaustaltaan epäoikeutetussa asemassa olevien naisten kouluttautumismahdollisuuksia. Tämän lisäksi ESO tulee käyttämään ohjenuoranaan naisten voimaannuttamisen periaatteita (Women Empowerment Principles) toimintojen kehittämisessä, sekä edistyksen mittaamisessa monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden osalta. Sopimuksen allekirjoittivat María Noel Vaeza (UN Women Amerikan ja Karibian aluejohtaja) ja ESO:n pääjohtaja Xavier Barcons. Sopimusta todistamassa mukana oli myös UN Women ja ESO:n henkilökuntaa. Juhlistaakseen ESO:n naisia ja esitellääkseen heidän työtään ESO julkaisee sarjan naistyöntekijöiden haastatteluja 7. ja 14. helmikuuta ESOblogissa. Näissä käsitellään laajalti erilaisia työtehtäviä insinööreistä teleskooppien operoitsijoihin ja tähtitieteen ...
Lue lisää
'Tyttöjen päivä'-tapahtuma ESO:n päämajassa Garchingissa Saksassa
ann20007-fi — Tiedote
'Tyttöjen päivä'-tapahtuma ESO:n päämajassa Garchingissa Saksassa
6. helmikuuta 2020: * * * Tämä tapahtuma on peruttu. Lue tämä tiedote. * * * ESO osallistuu 26.3.2020 Saksan Tyttöjen päivän tapahtumiin, joissa teknologiayritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset avaavat ovensa koulujen naispuolisille oppilaille lisätäkseen heidän tietämystään tieteen ja teknologian ammateista, sekä kannustaakseen heitä valitsemaan yhä enemmän ammatteja STEM-aloilta (Science, Technology, Engineering ja Mathematics eli tiede, teknologia, insinööritaito ja matematiikka). Paikkojen määrä tapahtumaan on rajoitettu. Ilmoittautuaksesi osallistujaksi, käy tapahtumasivulla. ESO:n tyttöjen päivä esittelee ESO:n työtä ja tuo esille useita keskeisiä nykyisiä toimintoja, kuten astrofysikaalista tutkimusta, mekaniikan ja optomekaniikan suunnittelua ja integrointia, yleisiä toimintoja ja paljon muuta. Ohjelmaan sisältyy esittelypuheita, sekä käytännön työpajoja tähtitieteen ja insinööritieteiden aloilta. Päivän aikana opitaan, kuinka tähtitieteellisiä havaintolaitteita rakennetaan, testataan ja käytetään. Vierailijat oppivat myös kuinka havaintoaineistoa kerätään ja käytetään tähtitieteen tutkimuksessa samalla, kun etsitään vastauksia maailmankaikkeuden suuriin kysymyksiin. Tämä antaa oppilaille katsauksen ESO:n insinöörien ja tähtitieteilijöiden tekemään työhön. Tämän maailman tuotteliaimman tähtitieteellisen observatorion esittelyn kruunaa suora videolinkki Cerro Paranalille ...
Lue lisää
Science in School: Numero 49 on nyt saatavilla
ann20006-fi — Tiedote
Science in School: Numero 49 on nyt saatavilla
4. helmikuuta 2020: Maksuttoman Science in School-lehden uusin numero on nyt saatavilla verkosta ja painettuna. Tämä tiedeopettajille suunnattu eurooppalainen lehti tarjoaa uusinta tietoa huipputieteestä, tiedeopetuksen materiaaleja ja oppimisprojekteja, innostavien tutkijoiden ja opettajien haastatteluja, kirja-arvosteluja, sekä monia muita hyödyllisiä resursseja tiedeopetukseen. Lehti pyrkii edistämään tiedeopetusta kannustamalla yhteydenpitoon opettajien, tutkijoiden ja kaikkien muiden Euroopan tiedeopetuksessa mukana olevien kesken. Tämän numeron kohokohtiin kuuluvat: Artikkeli, jossa käydään läpi aurinkokunnan ulkopuolisten planeettojen metsästäjien käyttämiä menetelmiä. Selvitys eri teorioista koskien elämän syntyä. EIRO:n uutisosaston esittely maailman nopeimmasta kamerasta pehmeille röntgensäteille. Esimerkkejä opetusaktiviteeteista: Jännittävä kokeellinen aktiviteetti, jossa piilevät sormenjäljet tehdään näkyviksi. Aktiviteetti, jossa kasveja kasvatetaan samalla tavalla kuin niitä kasvatettaisiin ulkoavaruudessa tai kaukaisilla planeetoilla, sekä ohjeet sen tutkimiseksi onko superfoodissa myös supervoimaa. Science in School-lehteä julkaisee EIROforum, joka on kahdeksan eurooppalaisen hallitusten välisen tieteellisen tutkimusjärjestön yhteistyöelin, jossa ESO on jäsenenä. Lehti käsittelee tieteen opettamista Euroopan laajuisesti eri aihealueiden kautta tuoden esille opetuksen ja huippututkimuksen parhaita toimintatapoja. Tuleviin numeroihin toivotaan uusia ...
Lue lisää
ESO on mukana Big Science Business Forum 2020:ssa
ann20005-fi — Tiedote
ESO on mukana Big Science Business Forum 2020:ssa
4. helmikuuta 2020: Big Science Business Forum 2020 (BSBF2020) on toista kertaa järjestettävä tapahtuma, missä eurooppalaiset yritykset ja muut osakkeenomistajat voivat yhdellä kertaa saada tietoa tulevaisuuden investoinneista ja suunnitelmista euroopan megatieteiden (enl. Big Science) organisaatioiden osalta. Tapahtuman järjestävä kansainvälinen organisaatiokomitea koostuu kymmenestä megatieteiden organisaatiosta, joiden joukossa ESO on. Tapahtuman järjestäjänä on Centre for the Development of Industrial Technology (CDTI), tiedeministeriö, Innovation and Universities and CIEMAT - Centro de Investigaciones Energéticas, Medioambientales y Tecnológicas. Tapahtuma pidetään Granadassa Espanjassa 6-9 lokakuuta 2020. Megatiede (engl. Big Science, suuri tiede) on termi, joka kiteyttää tavan, jolla tieteen edistyminen enenevissä määrin riippuu suuren mittakaavan projekteista, joita usein rahoittavat kansalliset hallitukset tai joukko hallituksia, ja jotka johtavat lisääntyvään yhteistyöhön tieteessä ja maailmanlaajuisissa tieteellisissä projekteissa. Se tukeutuu suuriin ja pieniin yrityksiin kaikkialta maailmasta alueilla, jotka ulottuvat kryogeniikkaan, suprajohteisiin, materiaaleihin ja elektroniikkaan sekä uraauurtaviin tähtitieteellisiin teknologioihin. Osallistujia odotetaan tulevan noin 1000:sta pääasiassa eurooppalaisista yrityksistä ja organisaatioista, ketkä suunnittelvat osallistumistaan "Big Science"-markkinoille. ...
Lue lisää
ESO auttaa eurooppalaisia yhtiöitä voittamaan suuria kansainvälisiä sopimuksia
ann20004-fi — Tiedote
ESO auttaa eurooppalaisia yhtiöitä voittamaan suuria kansainvälisiä sopimuksia
3. helmikuuta 2020: Ranskalainen CILAS-yhtiö on voittanut miljoonien eurojen arvoisen sopimuksen kansainvälisen organisaation kanssa, johtuen osaltaan ESO:n kanssa yhteistyössä kehitetystä teknologiasta. “Tämä on erinomainen esimerkki miten ESO on investoinut teknologian tutkimiseen ja kehittämiseen eurooppalaisen yhtiön kanssa ja siten vahvistanut sen toimintamahdollisuuksia”, CILAS:in kanssa työskennellyt ESO:ssa muotoaan muuttavien peilien ekspertti Stefan Ströbele sanoi. CILAS on yksi ESO:n teollisuuskumppaneista, sekä adaptiivisen optiikan pioneeri. Se on ollut mukana rakentamassa muotoaan muuttavia peilejä useisiin ESO:n teleskooppien instrumentteihin. Monet modernien teleskooppien instrumenteista käyttävät adaptiivisen optiikan laitteistoa korjaamaan ilmakehän turbulenssin aiheuttamia vaikutuksia. Muotoaan muuttavat peilit ovat näiden laitteistojen keskeisiä komponetteja. Näissä erityisten aktuaattorien avulla voidaan hienoisesti muuttaa peilin muotoa, jolloin ilmakehän aiheuttamat vääristymät saadaan kompensoitua ja kuvien tarkkuus paranee. Tukeakseen eurooppalaista tutkimus- ja teknologiakehitystä ja varmistaakseen ESO:n teleskooppeihin tarvittavan teknologian olemassaolon ESO työskenteli CILAS:in ja Thirty Meter Telescope International Observatory eli TIO:n kanssa vuosina 2013–2015 muotoaan muutavissa peileissä tarvittavien aktuaattorien suunnittelussa ja kehityksessä. Viime vuonna TIO, mikä on kansainvälinen ...
Lue lisää
ELT:n MICADO-instrumentti läpäisi alustavan suunnitteluvaiheen arvioinnin
ann20002-fi — Tiedote
ELT:n MICADO-instrumentti läpäisi alustavan suunnitteluvaiheen arvioinnin
21. tammikuuta 2020: MICADO on ensimmäinen ESO:n Extremely Large Telescope eli ELT-kaukoputkeen tuleva kuvauslaitteisto ja se on nyt saavuttanut tärkeän vaiheen sen suunnittelun arvioinnissa. MICADO konsortio ja ulkopuolisia eksperttejä ympäri maailman tapasivat toisensa ESO:n päämajassa Garchingissa viikon ajan, jolloin instrumentin optiikkaa, mekaniikkaa, ohjelmistoa, elektroniikkaa ja kustannuksia tarkasteltiin kriittisesti ja etsittiin niitä osa-alueita, joiden suunnittelu vaatii vielä työtä. Kokouksen jälkeen MICADO-ryhmä huomioi kaikki keskeiset huolenaiheet, jotka arvioinnin aikana tuotiin esille. Instrumentti on nyt muodollisesti läpäissyt alustavan suunnittelun arvioinnin. Yksityiskohtaisempi suunnitteluvaihe on nyt käynnissä ja se tulee johtamaan loppulliseen suunnitelmien arviointiin, sekä instrumentin useiden eri komponenttien rakentamiseen. MICADO (Multi-Adaptive Optics Imaging Camera for Deep Observations) on suunniteltu tekemään sekä kuvantamista, että spektroskopiaa ja se tulee keskittymään lähi-infrapunaisen alueen kuvantamiseen ja spektroskopiaan ennennäkemättömällä herkkyydellä ja tarkkuudella. Ilmakehän aiheuttaman kuvan epäterävyyden kompensoimiseksi MICADO tulee käyttämään kahta eri adaptiivisen optiikan systeemiä. Toisessa hyödynnetään teleskoopin muotoaan muuttavaa M4 peiliä, jolloin saadaan tarkkoja kuvia pieneltä näkökentältä. Toinen menetelmä käyttää MAORY:n ...
Lue lisää
2020 Insight Investment Astronomy Photographer of the Year kilpailu on avattu
ann20001-fi — Tiedote
2020 Insight Investment Astronomy Photographer of the Year kilpailu on avattu
9. tammikuuta 2020: Royal Observatory Greenwich Insight Investment ja BBC Sky at Night Magazine ovat yhdessä julkaisseet Insight Investment Astronomy Photographer of the Year 2020 -kilpailun tärkeät päivämäärät. Vuosittain järjestetyssä koko maailman käsittävässä kilpailussa etsitään kaikkein kauniimpia ja upeimpia kuvia kosmoksesta. Nämä voivat olla näyttäviä kuvia miljoonien valovuosien etäisyyksillä olevista valtavista galakseista tai dramaattisia kuvia paljon lähempänä olevasta yötaivaasta. ESO tukee vuoden 2020 kilpailua antamalla kilpailuun tuomarin kommunikaatio-osastolta. Tämä todella suosittu kilpailu aukeaa jo kahdettatoista kertaa 13. tammikuuta 2020 ja pääpalkintona on valtaisa £10 000 punnan rahasumma. Osallistujia pyydetään lähettämään enimmillään kymmenen kuvaa perjantaihin 6. maaliskuuta 2020 mennessä kilpailun eri teemoihin www.rmg.co.uk/astrocomp verkkosivun kautta. Insight Investment Astronomy Photographer of the Year 2020 kilpailussa on yhdeksän pääluokkaa: Revontulet (Aurorae): Valokuvia eteläisen tai pohjoisen pallonpuoliskon revontulista. Galaksit (Galaxies): Syvän taivaan kohteet Linnunradan ulkopuolella, mukaanlukien galaksit, galaksijoukot ja tähtiassosiaatiot. Kuu (Our Moon): Valokuvia Kuusta, mukaanlukien kuunpimennykset ja okkultaatiot planeettojen kanssa. Aurinko (Our Sun): Valokuvia Auringosta, mukaanlukien ...
Lue lisää
Satelliittikonstellaatiot ja niiden vaikutus tähtitieteeseen
ann19062-fi — Tiedote
Satelliittikonstellaatiot ja niiden vaikutus tähtitieteeseen
19. joulukuuta 2019: Useat avaruusyritykset ovat kehittämässä suunnitelmia satelliittikonstellaatioiden laittamista suhteellisen matalille maapallon kiertoradoille eri viestintä tarkoituksiin. Viimeiset useiden satelliittijoukkojen laukaisut Space X:n Starlink projektilla ovat keränneet yleisön ja median huomion, erityisesti satelliittien hyvän näkyvyyden vuoksi heti laukaisun jälkeen. Tähtitieteen yhteisö on nostanut huolenaiheita satelliittikonstellaatioiden vaikutuksesta tieteelliseen tutkimukseen. Yhteistyössä International Astronomical Unionin (IAU), the American Astronomical Societyn (AAS) ja Royal Astronomical Societyn (RAS) kanssa ESO ja muut observatoriot arvioivat vaikutuksia, mitä näillä satelliittikonstellaatioilla on maanpäällisiin optisiin ja infrapunavalon tähtitieteen havaintoihin. Laskelmat tuodaan julki pian yleisölle, kunhan ne ovat käyneet läpi riippumattoman vertausarvioinnin. Satelliittikonstellaatiot vaikuttavat radio, millimetri ja submillimetriseen tähtitieteeseen, kuten Atacama Large Millimeter/submillimeter Arrayhin (ALMA) ja Atacama Pathfinder Experimentiin (APEX). ESO:lla on tarkkailijan rooli Committee of Radio Astronomy Frequenciessissa (CRAF), joka on itsenäinen eurooppalainen asiantuntijakomitea, joka toimii yhteistyössä International Telecommunications Unionin ja kansallisten virkailijoiden kanssa, jotka ovat vastuussa spektrin hallinnoimisesta, puolustaen radio tähtitiedettä. ESO tutkii näitä satelliittikonstellaatioiden vaikutuksia CRAF:lla yhdessä ALMA kumppaneiden kanssa ...
Lue lisää
Aurinkovoima tulee tuottamaan sähköä ESO:n Extremely Large Telescopeen
ann19057-fi — Tiedote
Aurinkovoima tulee tuottamaan sähköä ESO:n Extremely Large Telescopeen
5. marraskuuta 2019: ESO on ottanut tärkeitä askelia luodakseen maata mullistavasta maanpäällisestä kaukoputkesta ekologisemman. Ensi vuonna tehonsäätöjärjestelmä ja aurinkovoimala tullaan asentamaan ESO:n Extremely Large Telescopen (ELT) alueelle. Molemmat systeemit aloittavat toimintansa kahden vuoden päästä. Yksi suurimmista haasteista rakentaa ESO:n ELT Cerro Armazonesiin, Antofagastaan, Chileen on ollut varmistaa pääsy puhtaaseen ja erittäin luotettavaan sähköverkkoon. Teleskoopin paikka on lähellä alueita, jotka ovat yksiä maailman parhaista, mitä tulee auringon säteilyn tehokkuuteen. Puhtaan ja luotettavan sähköenergian tavoite pystytään täten täyttämään asentamalla ja käyttämällä tehonsäätöjärjestelmää sähköverkkoon ja aurinkovoimalaan, joka toimii itsenäisesti ilman sähköverkon generaattoria. Tänään ESO allekirjoitti sopimuksen, jossa SAESA yhtiö tulee asentamaan ja käyttämään molempia laitoksia. Sähköinen tehonsäätöjärjestelmä tulee mahdollistamaan hyvin luotettavan sähkövirran ja sillä tulee olemaan tukikapasiteettia, sekä yksi valmiustilassa oleva yksikkö varmistukseksi ja huoltojen varalta. Aurinkovoimalaa tulee tuottamaan uudistuvaa energiaa, joka antaa teleskoopilla sähköä päivisin. Aurinkovoimala tulee myös toimimaan varasähkövoimalana Antofagastan alueelle, koska se pystyy tuottamaan energiaa paikalliselle väestölle sähköverkon kautta, mikäli laaja sähkökatkos tapahtuu. ...
Lue lisää
Science in School: 48. julkaisu on saatavilla
ann19056-fi — Tiedote
Science in School: 48. julkaisu on saatavilla
4. marraskuuta 2019: Maksuttoman lehden Science in School tuorein numeron on nyt saatavilla verkossa ja tulosteena. Tämä eurooppalainen lehti tiedeopettajille tarjoaa tuoreinta tietoa huipputieteestä, tiedekoulutuksen opetusmateriaaleja ja projekteja, innostavien tiedemiesten ja opettajien haastatteluja, arvosteluja kirjoista ja muista resursseista sekä monia muita hyödyllisiä resursseja tiedeopettajille. Se pyrkii edistämään tiedeopetusta kannustamalla yhteydenpitoa opettajien, tiedemiesten ja kaikkien muiden Euroopan tiedeopetuksessa vaikuttavien kesken. Huippukohtia tässä painoksessa ovat: artikkeli siitä kärsivätkö kasvit aikaerorasituksesta; katsaus kulissien taakse yhteen Euroopan suurimmista laboratorioista, jossa näet eri rooleja, jotka saavat elämänmullistavia tutkimuksia saavutettua; yleiskatsaus ESA:n avaruustieteen haasteista uudelle kouluvuodelle EIRO osuuden uutisosiossa. Opetusaktiviteetteihin kuuluu: visuaalisesti näyttävä testi miten testata kemiallisen yhdisteen empiirinen kaava; aktiviteetti testaamaan eri aurinkorasvojen tehokkuuksia; käytännön ohje miten yhdistää luokkasi eri tutkijoihin ympäri Eurooppaa. Science in School -lehteä julkaisee EIROforum, joka on kahdeksan eurooppalaisen hallitustenvälisen tieteellisen tutkimusjärjestön yhteistyöhanke, jossa ESO on jäsenenä. Lehti käsittelee tieteen opettamista sekä Euroopan laajuisesti että kautta eri aihealueiden korostaen sitä, mikä on parasta opetuksessa ...
Lue lisää
Tulos 101 - 120 / 1070
Lähetä meille kommentteja!
Tilaa uutisia ESO:lta omalla kielelläsi
CDN77:n nopeuttamana
Myyntiehdot
Cookie Settings and Policy

Our use of Cookies

We use cookies that are essential for accessing our websites and using our services. We also use cookies to analyse, measure and improve our websites’ performance, to enable content sharing via social media and to display media content hosted on third-party platforms.

You can read manage your cookie preferences and find out more by visiting 'Cookie Settings and Policy'.

ESO Cookies Policy


The European Organisation for Astronomical Research in the Southern Hemisphere (ESO) is the pre-eminent intergovernmental science and technology organisation in astronomy. It carries out an ambitious programme focused on the design, construction and operation of powerful ground-based observing facilities for astronomy.

This Cookies Policy is intended to provide clarity by outlining the cookies used on the ESO public websites, their functions, the options you have for controlling them, and the ways you can contact us for additional details.

What are cookies?

Cookies are small pieces of data stored on your device by websites you visit. They serve various purposes, such as remembering login credentials and preferences and enhance your browsing experience.

Categories of cookies we use

Essential cookies (always active): These cookies are strictly necessary for the proper functioning of our website. Without these cookies, the website cannot operate correctly, and certain services, such as logging in or accessing secure areas, may not be available; because they are essential for the website’s operation, they cannot be disabled.

Cookie ID/Name
Description/Purpose
Provider (1st party or 3rd party)
Browser session cookie or Stored cookie?
Duration
csrftoken
XSRF protection token. We use this cookie to protect against cross-site request forgery attacks.
1st party
Stored
1 year
user_privacy
Your privacy choices. We use this cookie to save your privacy preferences.
1st party
Stored
6 months
_grecaptcha
We use reCAPTCHA to protect our forms against spam and abuse. reCAPTCHA sets a necessary cookie when executed for the purpose of providing its risk analysis. We use www.recaptcha.net instead of www.google.com in order to avoid unnecessary cookies from Google.
3rd party
Stored
6 months

Functional Cookies: These cookies enhance your browsing experience by enabling additional features and personalization, such as remembering your preferences and settings. While not strictly necessary for the website to function, they improve usability and convenience; these cookies are only placed if you provide your consent.

Cookie ID/Name
Description/Purpose
Provider (1st party or 3rd party)
Browser session cookie or Stored cookie?
Duration
Settings
preferred_language
Language settings. We use this cookie to remember your preferred language settings.
1st party
Stored
1 year
ON | OFF
sessionid
ESO Shop. We use this cookie to store your session information on the ESO Shop. This is just an identifier which is used on the server in order to allow you to purchase items in our shop.
1st party
Stored
2 weeks
ON | OFF

Analytics cookies: These cookies collect information about how visitors interact with our website, such as which pages are visited most often and how users navigate the site. This data helps us improve website performance, optimize content, and enhance the user experience; these cookies are only placed if you provide your consent. We use the following analytics cookies.

Matomo Cookies:

This website uses Matomo (formerly Piwik), an open source software which enables the statistical analysis of website visits. Matomo uses cookies (text files) which are saved on your computer and which allow us to analyze how you use our website. The website user information generated by the cookies will only be saved on the servers of our IT Department. We use this information to analyze www.eso.org visits and to prepare reports on website activities. These data will not be disclosed to third parties.

On behalf of ESO, Matomo will use this information for the purpose of evaluating your use of the website, compiling reports on website activity and providing other services relating to website activity and internet usage.

ON | OFF

Matomo cookies settings:

Cookie ID/Name
Description/Purpose
Provider (1st party or 3rd party)
Browser session cookie or Stored cookie?
Duration
Settings
_pk_id
Stores a unique visitor ID.
1st party
Stored
13 months
_pk_ses
Session cookie temporarily stores data for the visit.
1st party
Stored
30 minutes
_pk_ref
Stores attribution information (the referrer that brought the visitor to the website).
1st party
Stored
6 months
_pk_testcookie
Temporary cookie to check if a visitor’s browser supports cookies (set in Internet Explorer only).
1st party
Stored
Temporary cookie that expires almost immediately after being set.

Additional Third-party cookies on ESO websites: some of our pages display content from external providers, e.g. YouTube.

Such third-party services are outside of ESO control and may, at any time, change their terms of service, use of cookies, etc.

YouTube: Some videos on the ESO website are embedded from ESO’s official YouTube channel. We have enabled YouTube’s privacy-enhanced mode, meaning that no cookies are set unless the user actively clicks on the video to play it. Additionally, in this mode, YouTube does not store any personally identifiable cookie data for embedded video playbacks. For more details, please refer to YouTube’s embedding videos information page.

Cookies can also be classified based on the following elements.

Regarding the domain, there are:

As for their duration, cookies can be:

How to manage cookies

Cookie settings: You can modify your cookie choices for the ESO webpages at any time by clicking on the link Cookie settings at the bottom of any page.

In your browser: If you wish to delete cookies or instruct your browser to delete or block cookies by default, please visit the help pages of your browser:

Please be aware that if you delete or decline cookies, certain functionalities of our website may be not be available and your browsing experience may be affected.

You can set most browsers to prevent any cookies being placed on your device, but you may then have to manually adjust some preferences every time you visit a site/page. And some services and functionalities may not work properly at all (e.g. profile logging-in, shop check out).

Updates to the ESO Cookies Policy

The ESO Cookies Policy may be subject to future updates, which will be made available on this page.

Additional information

For any queries related to cookies, please contact: pdprATesoDOTorg.

As ESO public webpages are managed by our Department of Communication, your questions will be dealt with the support of the said Department.